Hyökkääjä Markus Markkola jatkaa Oilersissa myös ensi kaudella yksivuotisen jatkosopimuksen turvin.
Ensi kausi 2025-26 on Markkolalle jo kymmenes Öljypaidassa. Ensiaskeleensa liigakentillä paikallisvastustaja Westend Indiansin riveissä ottanut laitahyökkääjä siirtyi Oilersiin jo kaudelle 2016-17. Oilers-aikanaan Markkola on pelannut runkosarjapelit ja pudotuspelit yhteenlaskettuna 264 liigaottela tehoin 144+224=368 ja noussut seuran kaikkien aikojen tehotilaston kuudennelle sijalle. Oilersin paidassa Markkola on saavuttanut kaksi pronssimitalia, yhden hopean ja viime keväällä suomenmestaruuden.
Tätä kautta ovat varjostaneet loukkaantumiset, mutta palattuaan kentille Markkola on ottanut tuttua roolia Öljymiesten kärkiketjuissa. Käynnissä olevan kauden tilastot ovat ennen Nokian KrP-ottelua 17 ottelua tehoin 8+13=21.
"Todella hyvät fiilikset. Olen kyllä täällä viihtynyt, kuten näkee kun kymmenes kausi lähtee käyntiin. Odotan toki jo innolla ensi kauttakin, mutta main focus on nyt tässä nykyisessä." Markkola sanoo.
Vahvuudet ovat Markkolan näkemyksen mukaan pysyneet samoina pitkän Oilers-uran aikana.
"Playoff-parta on vähän tuuheampi. Mutta ei mitään erikoista muutosta ole tapahtunut, aikalailla samoilla vahvuuksilla yhä mennään. Vauhtia on jaloissa ja käsissä ja näen peliä omalla tavallani ihan hyvin."
Oilersin sopimustilanne 7.3.2025
Markus Laakso 2025-2027
Rasmus Hellsten 2025-2026 + 2026-2027
Antti Suomela 2025-2027
Eppu Suhanto 2024-2026
Olli Jokela 2024-2026
Perttu Järvinen 2025-2026 + 2026-2027
Juho Seppälä 2024-2026
Aleksi Laatikainen 2025-2026
Justus Mustonen 2025-2026
Markus Salmi 2025-2026
Markus Markkola 2025-2026
Eetu Sorvali 2025-2026 + 2026-2027
Santeri Lindfors 2025-2026
Joona Hokkanen 2024-2026
Arttu Haapala 2025-2026 + 2026-2027
22.04.2025 15.50 | Edessä viime kevään finaaliuusinta Oilers vs Classic! |
16.04.2025 09.42 | Esport Oilers perustaa uuden miesten joukkueen 5.divisioonaan |
10.04.2025 17.07 | Välieräennakko: Oilers vs Westend Indians |
07.04.2025 16.59 | Välierissä Espoon derby! |
04.04.2025 08.28 | Tyttöjuniorijoukkueiden avoimet harjoitukset 2025-2026 |
04.04.2025 08.26 | Poikien tasojoukkueiden try-out / avoimet harjoitukset 2025-2026 |