Hyökkääjä Arttu Haapala jatkaa Oilersissa 1+1-mallisella sopimuksella.
21-vuotias Haapala edusti kasvattajaseuraansa Hatsinaa kevääseen 2021 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Happeen organisaatioon seuraavaksi kaudeksi. Oilersiin matka kävi kaudeksi 2022-23. F-liigadebyytti tuli syyskuussa 2022 Classicia vastaan ja avauskaudellaan Öljyssä Haapala pelasi kahdeksantoista liigaottelua, sekä P22-joukkueessa 24 ottelua tehoin 34+18=52. Uran ensimmäisen F-liigapisteen hän kirjautti helmikuussa 2023 Nurmon Jymyä vastaan ja maalitili aukesi muutama viikko myöhemmin samaa vastustajaa vastaan.
Käynnissä olevalla kaudella tilastoista löytyy viisitoista liigaottelua tehoin 0+1, sekä kuusitoista ottelua P22 SM-sarjassa teholukemin 23+20=43. Yhteensä liigaura on tähän mennessä tuonut Haapalalle 33 runkosarjaottelua tehoin 4+3=7 ja viisitoista pudotuspeliottelua, jossa on syntynyt tehot 1+1=2.
"Jatko Öljypaidassa oli lopulta selkeä ratkaisu. Jengi on täynnä huippupersoonia ja uskon, että tämä on kehittymisen kannalta paras paikka olla, kun treeniolosuhteetkin ovat viimeisen päälle." Haapala sanoo.
"Kausi ollut tähän mennessä ihan hyvä, vaikka loukkaantumiset ovat vähän häirinneetkin. Tulevaisuudessa tavoitteena on ottaa seuraava steppi pelaajana ja kehittyä eteenpäin. Ja lisäksi sekä tietysti taistella keväällä taas mestaruudesta.", hän summaa.
18.06.2025 09.38 | Suomalaisessa salibandyssa havaittu epäilyttävää ja kiellettyä vedonlyöntiä |
11.06.2025 12.15 | Oskari Saari Oilersin F-liigajoukkueen valmennukseen - taustaryhmä rakentuu |
10.06.2025 14.39 | Tuomas Laakkonen Oilersin junioripuolen urheilujohtajaksi! |
09.06.2025 07.46 | Tervetuloa Lauri Eloluoto! |
08.06.2025 07.03 | Tervetuloa Oliver Sillanpää! |
07.06.2025 07.03 | Tervetuloa Tuomas Ojala! |