8
HUH
18.30
Miesten F-liigajoukkue, F-Liigan pudotuspelit

Oilers - Classic  1 - 6

Tapiolan Urheiluhalli

Myös finaalisarjan toinen ottelu päättyi Oilersin tappioon

Classic haki Tapiolasta vierasvoiton lukemin 1–6 ja johtaa finaalisarjaa 2-0.


Huippuhetket | Tilastot | Lehdistötilaisuus

Oilers lähti otteluun huomattavasti muuttuneella kokoonpanolla. Rasmus Kainulaisen oltua sivussa pelikieltonsa vuoksi, oli Oilersin löydettävä ratkaisu kokoonpanon rakentamiseksi Kainulaisen jättämän aukon myötä. Ottelun avauserässä pallokontrolli pysyi kuitenkin vahvasti Classicilla, ja vieraat ottivatkin pelin haltuunsa myös tulostaululla Sami Johanssonin vietyä Classicin 1-0 johtoon ajassa 05:52. Sarjan avausottelussa ollut tehokaksikko oli iskussa vain minuutteja myöhemmin kuin Eemeli Salin tuplasi vieraiden johdon 2-0:aan.

Ottelun toisessa erässä peli tasoittui hieman, ja myös Oilers sai vaarallisia paikkoja Classicin päätyyn. Classic iski kuitenkin erän avausmaalin erän neljännellä peliminuutilla Aaro Helinin toimesta. Mahdollisuus kavennusosuman iskemiseen tarjoutui erän puolivälissä, kun Classicin Jussi Pihalle tuomittiin kaksiminuuttinen mailaanlyönnistä. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja minuutteja myöhemmin Classic pääsi vuorostaan ylivoimalle Heikki Iiskolan otettua kahden minuutin rangaistus mailaanlyönnistä. Classic ei ylivoimaansa tuhlannut, vaan siirtyi 4–0 johtoon Ville Lastikan maalilla vain kuusi sekuntia ennen rangaistuksen päättymistä. Ajassa 17:36 Classicille tarjottiin jälleen ylivoimaa Markus Markkolalle tuomitun kahden minuutin rangaistuksen myötä. Tällä kertaa ylivoima ei tuottanut tulosta, ja lopulta toinen erä päätettiin Classicin 4–0 johdossa.

Kolmannessa erässä Oilersin tehottomuus jatkui, eikä avausmaalia saatu aikaiseksi paikoista huolimatta. Kuilu syveni entisestään, kun Classicin Sami Johansson iski illan toisen osumansa Ville Lastikan syötöstä. Oilers sai vihdoin kuparisen rikki haettuaan

Tappiosta huolimatta Oilersin maalilla vahvan illan pelannut Joonas Kaltiainen summasi tappiota; ”Tänään parannettiin maanantain vierasottelusta, ja pystyimme jo vähän haastamaan Classicia. Tällä hetkellä maalinteossa on aika iso ero, toinen laittaa hyllylle ja toinen patjoihin. Huomenna laitetaan jäävettä verisuoniin ja palloa verkkoon niin hyvä tästä tulee!”

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kommentoi ottelua ”Vähän oli jäänyt sellaista Tampere-syndroomaa. Pelin alussa oltiin vähän varovaisia ja ujoja. Nousujohteinen esitys ja pelin loppua kohti pääsimme vähän ohjaimiin, mitä haluammekin. Kaltainen jatkoi loistavia otteita maalilla ja kaikki viisikot pystyivät luomaan maalintekopaikkoja. Seuraava askel on lyödä niistä paikoista sisään.”

Mahdollisuus iskeä paikoista sisään koittaa heti huomenna, kun Classic ja Oilers kohtaavat Tampereella kello 18.30 alkavassa ottelussa. Huomisen ottelun näyttää Ruutu.



Tilastot

1 - 6

Classic
0 - 20 - 21 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo