11
HEL
18.30
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, F-liigan runkosarja

Oilers - OLS  6 - 7

Tapiolan Urheiluhalli

​Oilersin ja OLS:in runsasmaalinen ilotulitus päättyi Öljymiesten niukkaan tappioon

Värikäs ja vauhdikas ottelu päättyi lopulta oululaisten 7-6 voittoon.

Oilers vs. OLS 6-7 (1-1, 3-4, 2-2)

Tilastot
Maalikooste


Ottelun avauserän ensimmäinen puolisko sujui pitkälle Oilersin hallinnassa, mutta tolppaa lähemmäs OLS:in maalia Öljymiehet eivät päässeet. Huolimatta Oilersin pallonhallinnasta oululaiset onnistuivat tiiviin puolustuksensa kautta pitämään Oilersin pois vaarallisimmilta tekopaikoilta. OLS onnistui myöskin pääsemään tekopaikoille, kun tiiviisti puolustanut vierasjoukkue sai vastahyökkäyksiä. Oilersin maalilla torjunut Niko Nordström pystyi kuitenkin pitämään oululaiset aisoissa.

Ottelun avausmaali nähtiin todella erikoisen episodin päätteeksi ajassa 15.50, kun pallo kimposi maalin takaa kamppailutilanteesta Oilersin maalin yläpuolelle. Niko Nordström ei saanut palloa näppeihinsä, ja pallo putosi kentän pintaan, josta OLS:in Anssi Välitalo sai viimeistellä rauhassa tyhjään Oilers-rysään.

Oilers onnistui vihdoin maalinteossa kaksi minuuttia ennen ensimmäisen erän päättymistä, kun Ilari Talvitien kaukolaukaus ohitti OLS:in maalia vartioineen Roni Tuonosen. Maali jäi erän viimeiseksi, joten tauolle suunnattiin 1-1 tasatilanteessa.

Toisen erän ensimmäisestä osumasta vastasi niinikään OLS. Erän avausminuutilla OLS-puolustaja Lauri Tiira ampui tarkasti takakulmaan, eikä Nordström onnistunut torjumaan Tiiran laukausta. Oilersin tappioasema kesti reilut viisi minuuttia, kunnes Justus Kainulainen pääsi naulaamaan pelin tasoihin suoraan Santeri Lindforsin syötöstä. Tasatilanne ei kuitenkaan kestänyt minuuttia kauempaa, kun OLS:in Kosti Lehto onnistui murtautumaan maalintekoon läpi Oilersin puolustuksen.

Erän puolivälin jälkeen maalitahti yltyi. Heikki Iiskola onnistui tasoittamaan 3-3:een, mutta kahta minuuttia myöhemmin Olli Wikstedt vei vieraat jälleen johtoon. Erän loppuhetkillä Santeri Lindfors onnistui tuomaan Oilersin jälleen tasoihin, mutta vain sekuntia ennen erän päättymistä OLS:in Anssi Välitalo vei illan toisellaan OLS:in jälleen johtoon.

Kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla ottelun kuva ei muuttunut, pallollisesti peliä hallinnut Oilers koki vaikeuksia murtautua läpi OLS:in tiukan puolustuksen. Maalinteossa onnistui jälleen ensimmäisenä OLS ajassa 48.08 kun Aapo Rantaniemi vei vieraat kahden maalin johtoon. Samalla peliminuutilla kuilu syveni entisestään, kun OLS:in tehokkain pistemies Joni-Arttu Sieppi vei oululaiset kolmen maalin karkumatkalle rangaistuslaukauksellaan.

Oilers onnistui tärkeän kavennusosuman iskemisessä erän puolivälissä, kun Tuure Ailio osui suoraan Tuomas Iiskolan syötöstä, ja Oilersin tappioasema kaventui jälleen kahteen. Kuutta minuuttia myöhemmin Heikki Iiskola toi illan toisella osumallaan jo maalin päähän. Oilersin kiri ei kuitenkaan tuottanut hedelmää, vaan oululaiset onnistuivat puolustamaan johtoaan päätössummeriin saakka.

Oilers-hyökkääjä Santeri Lindfors summasi ottelua; ”Huolimatonta peliä ja huono esiintyminen kotiyleisön edessä. Ei pelattu hyvää 60 minuuttista tänään. OLS puolusti hyvin keskustaa, ja siitä kaverille krediittiä, mutta kyllä meidän pitää keksiä parempia tapoja päättää hyökkäykset. Vähän enemmän jäävettä verisuoniin ja oveluutta kun kaveri tiputtelee polvelle niin kyllä se siitä.

Oilersin seuraava ottelu koittaa jo sunnuntaina, kun Oilers kohtaa EräViikingit Tapanilan Mosahallilla. Kello 14.00 alkavan ottelun näyttää Ruutu, ja liput myy Ticketmaster.



Tilastot

6 - 7

OLS
1 - 13 - 42 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo