Tervetuloa takaisin Jesper Silvonen ja Justus Mustonen!
Julkaistu: 20.01.2023 12.37

Tervetuloa takaisin Jesper Silvonen ja Justus Mustonen!

Täksi kaudeksi Sveitsiin siirtyneet nuoret hyökkääjät liittyvät Oilersin vahvuuteen kauden päätyttyä.


Kuluneen kauden Sveitsin sarjoissa pelanneet Jesper Silvonen ja Justus Mustonen palaavat Oilersiin tämän kauden päätteeksi. Silvosen kanssa on tehty seuraavat kaksi kautta sisältävä sopimus, ja Justus Mustosen kanssa ensi kauden käsittävä sopimus.

Oilersin urheilutoimenjohtaja Henry Arrhenius kommentoi kaksikon paluuta Oilersiin; ”Kummankin pelaajan kanssa oli yhtenäinen näkemys, että siirtyminen Sveitsiin on heidän kehittymisensä kannalta erinomainen mahdollisuus ja paluu Oilers-paitaan on molemminpuolinen tahtotila.”

”Edellisellä kaudella roolit F-liigassa olivat vielä rajalliset, mutta kuluneella kaudella kumpikin on pelannut avainroolissa omissa joukkueissaan ja ovat onnistuneet hyvin. Isot peliminuutit ja vastuu ovat kasvattaneet heitä pelillisesti sekä tuonut itseluottamusta. Odotammekin kummankin pystyvän taistelemaan ensikaudella isommasta peliroolista joukkueessa ja sitä kautta lisäämään kilpailua joukkueen sisällä.”


Jesper Silvonen

Vuodesta 2018 aina viime kevääseen saakka Oilersia edustanut Jesper Silvonen siirtyi täksi kaudeksi Sveitsin liigaan Waldkirch-St. Gallenin joukkueeseen. Vastuuta ja tulosta on tullut niin korkeimmalla sarjatasolla Lidl Unihockey Prime Leaguessa, kuin kahden ottelun verran nuorten Junioren U21 B-liigasssa.

UHC WaSan Edustuksen matkassa Silvonen on esiintynyt edukseen, sillä liigassa ja Cupin otteluissa Silvosella on 19 tehopistettä 19 pelaamassaan ottelussa.

Silvonen kommentoi paluutaan; ”Loistavat fiilikset tulla takaisin Öljymiehiin. Helppo tulla tuttuun seuraan tuttujen äijien luokse. Vaikka kausi täällä on ollut mieletön, on takaisin tulo Suomeen paras vaihtoehto tässä tilanteessa.”

Silvonen kertoi kuluvasta kaudestaan; ”Tämä kausi on ollut tähän mennessä todella hieno. Paljon uusia asioita ja kokemuksia salibandusuhteen sekä myös kaukalon ulkopuolella. ”

Pelillisten asioiden lisäksi Silvonen kertoi kokemuksistaan Sveitsissä; ”Olen päässyt tutustumaan erilaiseen kulttuuriin ja moniin uusiin ihmisiin. Muutto toiseen maahan on pakottanut itsenäistymään ja ottamaan enemmän vastuuta itsestäni. Uusi ympäristö sekä erilaiset harjoitus- ja toimintatavat ovat kehittäneet minua pelaajana kokonaisvaltaisesti.”

Arrhenius kommentoi Silvosta; ”Jesper pystyy tuomaan joukkueen hyökkäyspeliin lisää tulivoimaa sekä rightin kätisyyden puolesta viisikon peliin monipuolisuutta. Odotettavissa onkin ensikaudella todellinen läpimurto F-liigatasolla.”


Justus Mustonen

Oilersia sekä kasvattajaseuraansa Kirkkonummi Rangersia juniorivuosinaan edustanut Justus Mustonen siirtyi täksi kaudeksi Sveitsin toisella sarjatasolla NLB:ssä pelaavan Regazzi Verbano UH Gordolan riveihin. Aikaisemmin urallaan Kirkkonummi Rangersin edustusjoukkuetta kahden kauden ajan edustanut Mustonen pelasi viime kaudella pääosin Oilersin P21-joukkueessa.

Tämä kausi on ollut Mustoselle tuloksellisesti onnistunut, sillä nuori hyökkääjä on joukkueensa sisäisen pistepörssin toinen. 19:ssa NLB-ottelussa on syntynyt tehopisteet 15+10=25.

Mustonen kommentoi paluutaan Oilersiin. ”Hyvät fiilikset kun pääsee jälleen pukemaan Öljypaitaa päälle ja tuttuun joukkueeseen. Varusmiespalvelus Upinniemessä tulee toki vaikuttamaan arkeen, mutta lähdetään silti taistelemaan peliajasta.”

Vuosi Sveitsin NLB:ssa oli Mustoselle positiivinen kokemus; ”Tosi hyvä ja erilainen kokemus kaikin puolin. Päässyt pelaamaan paljon ja isossa roolissa. Pelaajana olen oppinut sopeutumaan uudenlaiseen ympäristöön ja ottamaan vähän eri tavalla roolia joukkueessa. Ihmisenä taas on täytynyt oppia asustelemaan itsekseen ja sopeutumaan maahan ja tapoihin.”

Arrhenius kommentoi Mustosta; ”Justus on valmennukselle monikäyttöinen kahden suunnan pelaaja. Vaikka pääsääntöisesti häntä nähdään laitahyökkääjänä, pystyy hän pelaamaan myös puolustajana. Monikäyttöisyydellään hän tuo valmennukselle lisää työkaluja pitkän kauden aikana.”



Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo