31
ELO
18.30
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, Harjoitusottelut

Oilers - Classic  7 - 7

Tapiolan Urheiluhalli

Oilersin ja Classicin välinen runsasmaalinen harjoitusottelu päättyi tasapeliin

Joukkueet mittelivät paremmuudestaan läpi varsinaisen peliajan ja jatkoajan, mutta päätyivät 7-7 tasapeliin.


Otteluun ilman terävimpiä syömähampaitaan Sami Johanssonia, Eemeli Salinia sekä Nico Saloa lähtenyt Classic onnistui ottelussa ensimmäisenä maalinteossa ottelun viidennellä peliminuutilla. Mahdollisuus johdon tuplaamiseen tarjoutui erän puolivälin tiimoilla, kun Tuomas Iiiskolalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Erikoistilanteen käytti kuitenkin hyödykseen Justus Kainulainen, joka iski pelin tasoihin Rasmus Kainulaisen syötöstä. Oilersin lentokeli sai kunnolla vauhtia tasoituksesta, ja ensimmäiselle erätauolle marssittiin Oilersin 4-1 johdossa Markus Markkolan, Jani Rauhalan ja Rasmus Kainulaisen osumien myötä.

Ottelun toisessa erässä ei tilastomerkinnöilä mässäilty. Tasainen periodi tuotti pöytäkirjaan ainoastaan Antti Suomelan kahden minuutin rangaistuksen, ja erän loppupuolella syntyneen Classicin Oskari Heikkilän takoman 4-2 kavennusmaalin.

Viimeisessä erässä nähtiin Öljymiesten kannalta synkkä alku, kun minuutin pelin jälkeen Classic onnistui nousemaan tasoihin Konsta Tykkyläisen ja Janne Lammisen maaleilla. Oilers kuitenkin tarrasi johtoasemasta jälleen kiinni Justus Kainulaisen illan toisella osumalla. Classic löi kuitenkin lisää puita uuniin ja siirtyi 6-5 johtoasemaan Oskari Heikkilän ja Jussi Pihan osumilla. Tuomas Iiskolan illan ensimmäisen ja Rasmus Kainulaisen illan toisen maalin myötä Oilers pääsi jälleen johtoon kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta Classicin Ville Lastikka toi pelin tasoihin kolmea minuuttia ennen loppua.

Varsinaisen peliajan jälkeen joukkueet sopivat viiden minuutin jatkoajasta, jonka vierasjoukkue Classic pääsi aloittamaan ylivoimalla Rasmus Kainulaisen otettua kahden minuutin rangaistus kolmannen erän loppusekunneilla. Classicin illan kolmas ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan jatkoaika päättyi lopulta maalittomana. Näin joukkueet päätyivät tasatuloksen päätteeksi tasapeliin.

Kaksi maalia ja yhden syöttänyt Rasmus Kainulainen puntaroi ottelua; ”Saatiin aika hyvä startti peliin, pääsimme mukavaan johtoasemaan pelaamalla fiksusti ja tehokkaalla maalinteolla. Toisessa ja kolmannessa erässä meille taisi tulla liikaa hyvänolontunnetta johtoasemassa. Kolmannen erän alku olikin aika karsea Classicin iskiessä kahdesti peräjälkeen.”

”Muuten esitimme mielestäni aika hyvännäköistä tekemistä, mutta paljon on vielä tehtävää, että ollaan oikeilla raiteilla. Negatiivisena puolena meillä oli ajoittain löysää tekemistä puolustuspäässä, Classic pääsi pari kertaa prässäämään aika hyvin ja rankaisemaan niistä tilanteista. Kiinnitetään vain huolellisuutta kääntötilanteisiin niin hyvä tästä tulee.”

Omaa onnistumistaan Kainulainen kuvaa nöyrästi; ”Oxdogin maila toimi tänään aika pirun mallikkaasti, vetoa on hinkattu koko pitkä kesä ja se alkaa pikkuhiljaa tuottamaan tulosta.”

Oilersin seuraava ja samalla viimeinen harjoitusottelu pelataan ensi keskiviikkona kello 18.30 alkaen Tapanilan Mosahallilla, kun Oilers matkaa EräViikinkien vieraaksi.


Tilastot

7 - 7

Classic
4 - 10 - 13 - 5

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo