Justus Kainulaiselle kolmen vuoden jatkosopimus Oilersin kanssa!
Julkaistu: 20.01.2022 14.43

Justus Kainulaiselle kolmen vuoden jatkosopimus Oilersin kanssa!

Neljättä kauttaan Oilersissa pelaava Kainulainen on tehnyt mittavan jatkosopimuksen Esport Oilersin kanssa


Hollolan Urheilijoissa uransa aloittanut Justus Kainulainen on nuoreen ikäänsä ehtinyt jättämään jälkensä suomalaiseen salibandyyn. Juniorivuosien jälkeen tie vei LASB:in edustusjoukkueeseen, jossa jo ensimmäisellä kaudella J. Kainulainen oli joukkueensa tehokkain maalintekijä. Huikea ensimmäinen kausi päättyi lopulta liiganousuun, jossa Kainulaiset Justus & Rasmus näyttelivät merkittävää roolia nuoresta iästään huolimatta.

Seuraavat kaksi kautta J. Kainulainen vietti LASB:in liigamiehistössä. Jo ensimmäisellä kaudellaan liigassa Justus oli joukkueensa tehokkain pelaaja iskien 20 maalia ja 12 maalisyöttöä 24 ottelussa. Seuraavalla kaudella 22 ottelussa maaleja syntyi peräti 33 kappaletta maalisyöttöjen pysyessä edelliskauden tahdissa. Maaleissa mitattuna J. Kainulainen oli toisella liigakaudellaan koko sarjan neljänneksi paras maalintekijä.

Vaikka vastuuta ja henkilökohtaista menestystä tulikin, ei LASB:in lento riittänyt kummallakaan kaudella pudotuspeleihin. Vuonna 2018 Justus Kainulainen siirtyikin Esport Oilersiin tavoitteenaan menestyminen myös pudotuspeleissä, sekä kehittyminen kohti kansainvälistä eliittiä.

Aika Öljymiehissä onkin ollut sangen tuottoisaa aikaa. Heti ensimmäisellä Oilers-kaudellaan Kainulainen pelasi uransa tehokkaimman kauden keräten 26 runkosarjaottelussa 33 maalia ja 24 syöttöpistettä. Uran ensimmäiset pudotuspelit sujuivat myös hyvin, sillä yhdeksässä playoff-pelissä syntyi seitsemän maalia ja viisi syöttöpistettä.

Toisella Oilers-kaudellaan Justuksen kausi jäi kesken kymmenen pelatun ottelun jälkeen, kun joulukuussa pelatussa Classic-ottelussa Kainulaiselle sattui polvivamma, jonka kuntouttaminen kesti aina kauden 2020-21 alkuun. Päästyään takaisin askiin, oli meno totutun tehokasta Justuksen ollessa Oilersin toiseksi tehokkain pistemies Tuomas Iiskolan jälkeen. Huikea kausi päättyi Oilersin lopulta ensimmäiseen finaalipaikkaan sitten kauden 2015-2016, ja Öljymiesten kaulaan ripustettiin finaalisarjan päätteeksi hopeamitalit Classicin ollessa vahvempi.

Uran nousujohteisuus, määrätietoinen työ ja kehitys palkittiin lopulta paikalla Suomen salibandymaajoukkueen kisakoneessa viime vuoden lopulla pelatuissa kotikisoissa. Sensaatiomaiset kisat huipentuivat Kainulaisen osalta MM-finaaliin, jossa Justus iski uransa ensimmäisen hattutempun MM-tasolla. Finaali päättyi kuitenkin pettymykseen, sillä Ruotsi onnistui lopulta voittamaan finaaliottelun lukemin 6-4. Ilmiömäiset kotikisat tuottivat Kainulaiselle kuitenkin uran ensimmäisen MM-mitalin, sekä paikan turnauksen tähdistöjoukkueesta. Innebandymagazinetin perinteisessä vuoden kymmenen parhaan pelaajan listauksessa Justus Kainulaisen nimi komeili kahdeksannella sijalla.

Seuraavat kolme kautta sisältävä jatkosopimus on mieluisa päätös sekä Oilersille, että Kainulaiselle itselleen. Kainulainen kommentoi jatkosopimustaan seuraavasti;

”Oilers on ollut oman kehityksen kannalta hyvä vaihtoehto jo pitkään. Oilersissa pelaaminen on ollut antoisaa ja mielekästä, ja täällä arki on ollut ammattimaista. Lisäksi olen viihtynyt Espoossa ja arki rullaa hyvin salibandyn ulkopuolellakin.”

”Ammattimaisena organisaationa Oilers tarjoaa erinomaiset puitteet menestykseen. Toiminta on kehittynyt vuosi vuodelta. Näen että täällä pystyn kehittymään vielä hurjasti pelaajana ja joukkueena pystymme kamppailemaan tosissaan mestaruudesta.”

”Seuraavalta kolmelta vuodelta odotan sitä, että onnistumme voittamaan mestaruuden. Omat tavoitteeni tulevaisuudessa onkin mestaruuksien voittaminen, sekä henkilökohtaisesti tavoitteenani on tulla maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi.”

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kertoi mielipiteensä Kainulaisen jatkosta;

"Justuksen jatkosopimus herättää älyttömän hyviä tuntemuksia. Sillä matkalla mitä Oilersissa olemme kulkeneet, on Justuksen panos ollut todella tärkeä. Hyvänä, lupaavana ja potentiaalisena huippupelaajana hän on merkittävä palanen joukkuettamme ja arkeamme."

"On hienoa seurata hänen kehitystään kohti kansainvälistä huippua. Uskoisin, että meillä on aika hyvä ja jouheva yhteistyö, ja toivottavasti molemmat oppivat ja kehittyvät matkan varrella. Oilersissa ja joukkueessamme voidaan olla aidosti ylpeitä siitä kehityksestä, mitä Justus on henkilökohtaisella tasollaan tehty. Arjen tekemisen ollessa kunnianhimoista hyviä asioita tapahtuu. Herraa on selvästi pidetty treeneissä riittävän lujalla hikipisaroita vuodattaen."

"Kokonaisuudessaan Justuksen aika Oilersissa on ollut älyttömän hieno matka, ja uskoisin että kaikkein jännittävimmät ja odotetuimmat asiat ovat vielä edessäpäin."

Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja kommentoi Kainulaisen jatkosopimusta;

"Olen erittäin tyytyväinen Justuksen ratkaisuun jatkaa Oilersissa. Kainulainen on ottanut isoja askelia pelaajaurallaan viimeisten neljän Oilersissa vietetyn kauden aikana. Terveenä pysyessään Justuksella on seuraavien vuosien aikana mahdollista kehittyä maailman ehdottomaan kärkeen. MM-finaalin kolme maalia oli ensimakua siitä, mihin kaveri pystyy.

Justuksen sopimuksen myötä uskon entistä vahvemmin Oilersin mahdollisuuksiin nousta Suomen mestariksi lähitulevaisuudessa."

Justus Kainulainen ja Oilers nähdään kaukalossa jälleen kerran huomenna perjantaina, kun Öljy isännöi Happeeta kello 18.30 alkavassa F-liigakamppailussa! Otteluun ei valitettavasti voida ottaa yleisöä, mutta peli on nähtävissä VeikkausTV:n kautta.



Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo