27
ELO
18.30
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, Harjoitusottelut

Oilers - FBC Turku  

Stars Arena

Oilers tiukkaan kotivoittoon harjoitusottelussa FBC Turkua vastaan

Maalirikas harjoitusmittelö päättyi lopulta Oilersin 7-6 voittoon


Ottelun avauserässä ensimmäinen maali nähtiin viiden minuutin pelin jälkeen, kun Olli Jokelan hyvän karvauksen johdosta Justus Mustonen onnistui nappaamaan pallon ja syöttämään vasemmalla laidalla vapaana olleelle Jesper Silvoselle. Silvonen pääsi ampumaan vauhdista, ja onnistui ohittamaan FBC:n maalia vartioineen Aleksi Sillantaan.

Turkulaiset kuittasivat pelin tasoihin kolmea minuuttia myöhemmin, kun sinipaidat onnistuivat nopean vapaalyönnin päätteeksi. Oilers palasi kuitenkin johtoasemaan jo seuraavassa vaihdossa Ilari Talvitien maalilla ja paria minuuttia myöhemmin Jani Rauhala tuplasi johdon näyttävän nousunsa päätteeksi. Oilers onnistui erässä vielä kahdesti Antti Suomelan ja Joona Larteen maaleilla, ja näiden osumien myötä ensimmäiselle erätauolle mentiin Oilersin 5-1 johdossa. Oilers pääsi erän aikana myös kahdesti ylivoimalle, mutta nämä erikoistilanteet eivät tuottaneet tulosta.

Ottelun toisessa erässä maalihanat avattiin neljännellä peliminuutilla mallikkaan erikoistilannepelaamisen päätteeksi. Markus Markkolan lusiessa kaksiminuuttistaan Tuure Ailio onnistui murtautumaan yksin laidasta läpi ja namuttelemaan pallon ohi Sillantaan. Oilersin seuraava alivoima kuitenkin kostautui, kun FBC pääsi pyörittämään ylivoimaa, jonka päätteeksi vieraiden Antti Hopeanaula kavensi lukemat 6-2:een. Seuraava maali merkittiin myös turkulaisille Elias Siiran onnistuttua tuomaan vieraat kolmen maalin päähän, ja tästä asetelmasta siirryttiin myös toiselle erätauolle.

Ottelun kolmannessa erässä maaleja saatiin odottaa aina erän puoliväliin asti. Erän ensimmäisen viimeisteli Emil Kallio loistavan karvauksensa päätteeksi, kun Oilersiin Tiikereistä palannut nuori hyökkääjä sai pallon riistettyä ja viimeisteltyä tyylikkäästi. Viimeisen kymmenminuuttisen käynnistyttyä FBC sai kuitenkin kirivaihteen päälle. FBC:n Sami Tuomisen onnistuttua kahdesti ja Teemu Aaltosen kertaalleen, oli FBC enää maalin verran Oilersia perässä. Espoolaisten johto piti kuitenkin loppuun saakka, ja näin ottelun loppuluvuiksi kirjattiin maalirikkaat 7-6 lukemat.

Ottelun päätteeksi joukkueet pelasivat vielä rangaistuslaukauskilpailun. Santeri Lindforsin ensimmäinen osuma ei uponnut, mutta Tuomas Iiskolan, Matias Veikkolan, Kristian Lammisen sekä Jesperi Lindforsin veivaukset löysivät tiensä pussukan pohjille. FBC:lta rangaistuslaukauksissa onnistuivat Siira ja Laitimo, joten Oilers onnistui voittamaan myös rangaistuslaukauskilpailun.

Oilersin leveä kokoonpano eli koko ottelun ajan, mutta muiden harjoitusotteluiden lailla nuoret Öljymiehet saivat kiitettävästi vastuuta. Oilersin ensimmäisen maalin viimeistellyt Jesper Silvonen kommentoi nuorisoketjussa pelaamista sekä ottelua; ”Oli kiva päästä kokeilemaan nuorisoketjulla, miten taidot riittävät divarijengiä vastaan, ja hyvinhän ne riittivät. Myös muutaman vuoden ajan yhdessä treenaaminen sekä pelaaminen varmasti helpotti meidän ketjumme tekemistä.”

”Ottelu oli ihan hyvin meidän hallussa ensimmäiset kaksi erää, mutta viimeisessä erässä vastustaja sai hyvän vireen päälle ja kirivät vielä maalin päähän. Pelissä hyvää oli se, että saatiin vietyä sovittuja asioita eteenpäin. Kehitettävää pelissä oli johtoasemassa pelaaminen. Jatkossa pitäisi pystyä pysymään paremmin pallolla eikä antaa vastustajalle saumaa tulla peliin mukaan.”

Oilersin seuraava harjoitusottelu pelataan tiistaina 31.8. hallitsevaa mestaria Classicia vastaan. Tuolloin viime kauden finalistit kohtaavat Tapiolan Urheiluhallilla kello 18.30 alkavassa ottelussa.



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo