27
ELO
18.30
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, Harjoitusottelut

Oilers - FBC Turku  

Stars Arena

Oilers kohtaa kauden kolmannessa harjoitusottelussaan FBC Turun!

Oilers ja FBC Turku iskevät yhteen kello perjantaina 18.30 alkavassa ottelussa Stars Arenalla.


Öljymiehet ovat ehtineet harjoituskaudellaan kohdata Divarista tutun Hawksin, sekä F-liigavastustaja EräViikingit. Ensimmäinen harjoitusottelu Hawksia vastaan päättyi rangaistuslaukausten päätteeksi espoolaisten 6–5 voittoon, mutta toisessa harjoitusottelussa EräViikingit onnistuivat viemään voiton lukemin 6-5.

Täksi kaudeksi Oilersin kanssa liigasopimuksen solminut Oilers-kasvatti Topias Ilmivalta kommentoi pelattujen harjoituspelien antia; ”Aikaisemmista harjoituspeleistä on jäänyt käteen oppeja mm. viisikon rakenteen malleista niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Lisäksi tietynlaisen intensiteetin ja pallokontrollin ylläpitäminen ovat avainasemassa. ErVi-matsin jälkeen teemana on ollut erityisesti oman pään puolustaminen viisikkotasolla. Sitä olemme jumppailleet kabinetissa ja kentällä. Tietysti unohtamatta pelin muita osa-alueita.”

Molemmissa harjoitusottelussa pelannut Ilmivalta ei hätkähdä vieraamman vastustajan kohtaamista uudessa ympäristössä; ”Mukava päästä vääntämään uusiakin tuttavuuksia vastaan. Halli ja vastustaja ovat uusia, mutta kuten aina, keskitytään viemään omaa tekemistä eteenpäin ja toteuttamaan yhdessä läpikäytyjä asioita.

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kommentoi huomista mittelöä; ”Valmistava kausi on ollut varsin rikkonainen ja vasta viime viikkoina olemme päässeet tiiviimmin työstämään meidän peliämme kimpassa. Harjoitusten perusteella vaikuttaa, että olemme ottaneet reippaita kehitysaskelia ja nyt on mahtavaa päästä mittaamaan missä mennään. Vastustaja on myös mielenkiintoinen ja lukeutuu oman sarjansa ehdottomiin suosikkeihin. Hieno matsi tulossa!”

Otteluun ei valitettavasti oteta yleisöä, mutta ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Esport Oilersin YouTube-kanavan kautta.



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo