Oilersin F-liigahistorian ensimmäinen kotiottelu pelataan huomenna sarjanousija Nurmon Jymyä vastaan!

19.09.2020

Öljymiehet aloittavat pistejahdin tosipeleissä sunnuntaina 20.9. kotiottelulla Tapiolan Urheiluhallilla. Kello 17.00 alkavassa ottelussa vastaan asettuu sarjanousija Nurmon Jymy.


Salibandyliigan historian viimeinen kausi keskeytyi ikävästi COVID19-pandemian vuoksi. Oilersille kauden keskeytyminen osui karvaaseen paikkaan, sillä Öljymiehet tahkosivat todella herkullista pudotuspelisarjaa paikallisvastustaja Westend Indiansia vastaan kauden päättyessä ennen aikojaan.

Oilersin maalivahti Joonas Kaltiainen odottaakin innolla historian ensimmäistä F-liigakautta; ”Hyvällä fiiliksellä lähdetään taas pelaamaan! Viime kaudesta jäi todella iso nälkä, ja nyt lähdetään jatkamaan kesken jäänyttä työtä. Meillä on jälleen erittäin hyvät aihiot menestyä, ja sitä kohti lähdetään heti huomenna.”

Oilersin apuvalmentaja Jussi Sihvonen näkee kauden avauksen seuraavasti; ”Olemme painaneet hommia hyvällä fiiliksellä kauden alkua kohti. Ennusmerkit esimerkiksi jääkiekon puolelta eivät ole parhaat mahdolliset ja ilmassa on koronan vuoksi epävarmuutta, mutta tilannetta seuraten ja siihen reagoiden pyrimme tekemään oman osuutemme niin hyvin ja turvallisesti kuin mahdollisesti. Viime kauden jääminen kesken oli kaikille suuri pettymys, mutta yleinen turvallisuus on urheilua suurempaa.”

Nurmon Jymyn edellisestä liigakaudesta on jo aikaa, ja tästä syystä harvalla Öljymiehellä on omakohtaista kokemusta nurmolaisia vastaan pelaamisesta. Kaltiainen myöntääkin vastustajan olevan hieman tuntemattomampi; ”En ole itse pelannut Jymyä vastaan, joten olemme muualta kerätyn tiedon varassa. Jymyllä on varmasti iso halu näyttää, että joukkue kuuluu tähän sarjaan. Jymy onkin meille mielenkiintoinen haaste heti kauden alkuun.”

Vaikkei omakohtaista pelikokemusta Jymystä olekaan, on valmennusjohto kerännyt ennakkotietoa sarjanousijasta. Jussi Sihvonen näkee huomisen vastustajan seuraavasti; ”Perinteisesti sarjanousija puolustaa todella tiukasti ja pyrkii iskemään vastaiskujen kautta. Jymy on varmasti nälkäinen ja työteliäs ryhmä, joka haluaa näyttää parhaansa heti kauden alkaessa. Saamme olla tarkkana ja valmiina että pystymme nappaamaan pisteet sarja-avauksesta. Tehdään omat juttumme hyvin niin meillä on hyvät mahdollisuudet!”

Kaltiainen lähettää terveiset koko espoolaiselle salibandyväelle; ”Tulossa on kaikkien aikojen kausi. Toivottavasti se näkyy kentällä ja katsomossa, ja pystymme tarjoamaan innokkaalle espoolaisyleisölle ja öljyperheelle heidän ansaitsemaansa salibandya. Tervetuloa kannustamaan ja viihtymään meidän peleihimme!”

Myös Sihvonen toivoo näkevänsä rajoitusten puitteissa ja tilanteen huomioiden niin äänekästä ja monilukuista espoolaisyleisöä kuin tilanne mahdollistaa; ”Espoossa pelataan tällä(kin) kaudella huippusalibandya, eli kaikki vaan paikalle kannustamaan! Tärkeintä on, että yhdessä muistetaan turvavälit, varomääräykset ja niiden noudattaminen.”

Esport Oilers vs. Nurmon Jymy SU 20.9. kello 17.00 Tapiolan Urheiluhallilla. Ottelun näyttää Ruutu. Otteluliput saat osoitteesta Tiketti.fi! https://www.tiketti.fi/oilers-jymy-tapiolan-urheiluhalli-espoo-lippuja/71559?b=1


Koronarajoituksista johtuen Tapiolan Urheiluhallin yleisökapasiteetti rajataan 450 katsojaan, suosittelemme siis ostamaan otteluliput hyvissä ajoin ennakkoon. Esport Oilersin kausikortti on paras tapa varmistaa paikkasi myös kysytyimpiin kotiotteluihin, eli lippukaupoille kannattaa suunnata välittömästi!

Esport Oilersin kausikortit: https://www.tiketti.fi/esport-oilers-2020-2021-kausikortti-tapiolan-urheiluhalli-lippuja/71196


 

21.10.2020Perjantain 23.10. ottelu Oilers vs. TPS siirretään varotoimenpiteenä
13.10.2020Esport Oilersin ja GrIFK:n yhteistyö päättyy
10.10.2020Oilers siirtyi sarjakärkeen murskavoitolla SB Welhoista!
10.10.2020Oilersin hektinen viikonloppu jatkuu lauantaina SB Welhojen vieraana Kuopiossa!
09.10.2020Perjantai-illan trilleri päättyi Oilersin jatkoaikavoittoon!
08.10.2020Oilersin kotiottelut jatkuvat perjantai-illan kohtaamisella LASB:ia vastaan!
07.10.2020Oilers jatkaa puhtaalla pelillä hakemalla täyden pistepotin Vantaalta EräViikinkien kustannuksella!
05.10.2020Oilersin pelaa huomenna kauden ensimmäisen vierasottelunsa Vantaalla
04.10.2020Kauden kolmas kotiottelu toi kauden kolmannen voiton!
02.10.2020Oilersin pelit jatkuvat lauantaisella kotiottelulla OLS:ia vastaan!

Siirry arkistoon »