Oilersin neljäs harjoituspeli päättyi Öljyn neljänteen harjoituspelien voittoon!

29.08.2020

Oilersin puhtaalla pelillä sujuneet harjoitusottelut saivat jatkoa Öljymiesten kaadettua LASB perjantai-illan trillerissä lukemin 5–4.


Oilersin harjoitusotteluista tähän asti haastavin sai vaikean alun, kun ottelun ensimmäinen erä päättyi kolmen maalin tappioon. Erittäin sähäkästi pelannut LASB aiheutti harmaita hiuksia Öljymiehille erityisesti vaarallisten vastahyökkäysten ja tehokkaan viimeistelyn kautta. LASB:in tiivis puolustuspeli tuotti hankaluuksia Öljyn hyökkäyspelaamiselle, joka sortui paikoitellen yksinyrittämiseen ja viisikkopelin rakoilemiseen.

Oilersin joukkue osoitti tappioasemasta huolimatta vahvaa uskoa itseensä lähtemällä toiseen erään ja taistelemaan voitosta haastavasta asemastaan. Kurinalainen työ tuotti lopulta tulosta, kun Oilersin kuparinen rikkoutui toisen erän puolivälin vaiheilla Ilari Talvitien tuodessa kotijoukkueen kahden maalin päähän loistavan syöttökuvion päätteeksi Eino Pesun tarjoilusta.

Läpi harjoitusotteluiden vahvaa ja lupaavaa peliä esittänyt Oilersin nuoriso-osasto osoitti jälleen potentiaaliaan, kun Elias Pekari onnistui tuomaan isännät jo maalin päähän Alexander Nymanin syötöstä. Toiselle erätauolle siirryttiin Oilersin ollessa tappiolla lukemin 2–3.

Kolmannessa erässä Oilersin kurinalainen työ tuotti lopulta tasoitusosuman ajassa 42:28 kun Matias Juuranto iski pallon pussukkaan kaukaa isketyllä rystylyönnillään. Ottelu jatkui jännittävässä tasatilanteessa reilut seitsemän minuuttia, kunnes Jasper Juuti vei Oilersin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Juutin osumaan syötön tarjoili vahvan ottelun pelannut puolustaja Matias Juuranto. Läpi ottelun Oilersin parhaimmistoa edustanut Santeri Lindforsin johtama ketju onnistuikin toteuttamaan vaarallisia tilanteita LASB:in päätyyn vaihdosta toiseen.

LASB ei kuitenkaan hätkähtänyt menetettyään johtonsa, vaan onnistui luomaan vaarallisia tekopaikkoja. Lopulta LASB:in kiri palkittiin rangaistuslaukauksella Oilersin puolustuksen estettyä maalille hiipinyttä LASB-hyökkääjää. LASB:in Perttu Koljonen ei erehtynyt rangaistuslaukauksestaan, vaan onnistui ohittamaan Oilers-vahti Joonas Kaltiaisen tarkalla rannelaukauksellaan tuoden pelin jälleen tasoihin.

Läpi ottelun vahvaa uskoa itseensä osoittaneet Öljymiehet jatkoivat kuitenkin oman pelisysteeminsä toteuttamista, ja palkintona vahvasta työstä tuli lopulta myös ottelun ratkaisuosuma. Vain kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Riku Holopainen onnistui maalinteossa vieden Oilersin toisen kerran johtoon ottelussa. LASB jahtasi viimeiseen asti tasoitusosumaa ilman maalivahtia, mutta lisäosumia ei enää ottelussa nähty. Näin Öljymiehet päättivät ottelun jo neljänteen voittoonsa lukemin 5–4.

Pisteiden valossa illan tehokkain öljymies Matias Juuranto summasi ottelun alkua seuraavasti; ”Emme olleet terävimmillämme ottelun alussa, LASB oli ja onnistui viemään ensimmäisen erän nimiinsä. Ensimmäisellä erätauolla päätimme ryhdistäytyä ja ottaa ottelun haltuun. Liikutimme palloa nopeammin hyökkäyspäässä ja uskalsimme murtautua LASB:in puolustuksen sisään.”

Vahvan ottelun pelannut Juuranto oli hyvillään ottelusta, mutta näki myös kehitettävää; ”Onhan se aina kiva tehdä maali, meidän kenttämme esitti ihan mukiinmenevää pallollista peliä. Vielä kun olemme huolellisempia käännöissä ja terävämpiä viimeistelyssä niin hyvä tulee!”

Vahvan ottelun pelannut nuori Oilers-puolustaja Elias Pekari näki ottelun alun haasteellisuuden vastustajan hyvyytenä; ”LASB:in tiivis keskisektorin puolustus sai pidettyä meidän hyökkääjämme kulmissa, ja he onnistuivat pitkien syöttöjen katkaisemisessa. Ensimmäisellä erätauolla kävimme joukkueen kanssa läpi heikkoutemme ensimmäisessä erässä, ja valmistauduimme pelaamaan kovempaa ja paremmin toiseen erään.”

Peli saatiin kääntymään, kun keskityttiin paremmin liikkeisiin ja aloimme voittamaan kaksinkamppailuita suuremmalla prosentilla.”

Oilersin harjoitusotteluita on jäljellä kaksi kappaletta, joista ensimmäinen pelataan ensi viikon keskiviikkona 2.9. EräViikinkejä vastaan Mosahallilla. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa perjantaina 7.8. Oilers onnistui viemään voiton lukemin 7–3.

Oilers esiintyy seuraavan kerran kotikaukalossa sunnuntaina 20.9. F-liigan avausottelussaan sarjanousija Nurmon Jymyä vastaan kello 17:00 alkavassa ottelussa. 


24.09.2020Kauden ensimmäinen Espoon derby Tapiolan Urheiluhallilla perjantaina 25.9. kello 18.30!
21.09.2020Oilersin F-liigahistorian ensimmäinen ottelu päättyi voittoon Nurmon Jymystä!
19.09.2020Oilersin F-liigahistorian ensimmäinen kotiottelu pelataan huomenna sarjanousija Nurmon Jymyä vastaan!
17.09.2020Tiedote Oilersin ottelulipuista kaudella 2020-2021
10.09.2020Oilersin harjoituskausi päätökseen kuuden ottelun voittoputkessa!
08.09.2020Harjoituskauden viimeinen kamppailu käydään keskiviikkona 8.9. kun Oilers kohtaa Tikkurilan Tiikerit vieraissa
03.09.2020Oilersin kauden viides harjoitusottelu toi harjoituskauden viidennen voiton!
01.09.2020Oilersin vierailee Mosahallilla EräViikinkien isännöimässä harjoitusottelussa keskiviikkona 2.9.
29.08.2020Oilersin neljäs harjoituspeli päättyi Öljyn neljänteen harjoituspelien voittoon!
27.08.2020Harjoitusottelut jatkuvat perjantaisella kotiottelulla LASB:ia vastaan

Siirry arkistoon »