Öljypoikien uutiset: viikko 3

21.01.2020

Hawk 7 - 10 NGA (2-1, 3-4, 2-5)

- Ottelun kaksi ensimmäistä erää sujuivat numeroiden valossa tasaisissa merkeissä. Haukat johtivat avauserän jälkeen maalilla ja viimeiseen erään siirryttiin puolestaan tasatilanteessa 5-5. Ykkösluokan maalipaikat menivät meille, mutta kaveri viimeisteli tehokkaasti ja lipsu puolustuspelaaminen avasi vihulaiselle turhia tontteja. Viimeiseen erään otettiin selkeä ryhtiliike ykkösvitjamme heiluttaessatahtipuikkoa ja lopulta meille ansaittu 7-10 vierasvoitto. Kahden ensimmäisen erän pelaaminen jätti huomattavasti petrattavaa, mutta lopun ryhtiliikkeeseen olen tyytyväinen. Ensi viikolla kohdataan kaksi kovaa vihulaista, kun vastaan tulevat ERVI ja sarjajohtaja SPV. Ennen kaikkea puolustuspelaamisemme tulee olla taas paria astetta terävämpää mikäli meinaamme sarjapisteistä haaveilla. Pallollinen pelaamisemme on ottanut taas hyviä askeleita eteenpäin ja pyritään tätä trendiä jatkamaan myös tulevalla viikolla. Työntäyteisin ja nälkäisin taas kohti alkavaa viikkoa, sanelee päävalmentaja Aleksi Lammi.

Tilastot

Pirkat 8 - 9 RL. NG04 (2-1, 3-4, 3-3, 0-0, 0-1)

- Pelin alussa saimme luotua maalipaikkoja, mutta viimeistely oli huolimatonta. Pirkat olivat terävämpiä ja voittivat ensimmäisen erän maalilla. Toiseen erään tulimme terävästi ja siirryimme kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen vastustaja sai jatkuvia ylivoimahyökkäyksiä, joiden avulla nousi rinnalle. Erän loppu oli huolimatonta peliä meiltä. Kolmannessa erässä maaleja tehtiin vuorotahtia, joista viimeisen teki Pirkat tasoittaen viime sekunneilla. Erässä menetimme pallon hallinnan kotijoukkueelle. Jatkoajalla molemmilla oli paikkansa, mutta ratkaisu siirtyi rl-kilpailuun, jossa olimme parempia ja saimme lisäpisteen mukaan, kommentoi valmentaja Juho Seppälä.

Tilastot

OLS 7 - 5 NGB (3-1, 2-0, 2-4)

- Oulussa lähdettiin taas harjoittelemaan fiksua pelaamista pallolla, kun oltiin pienellä ryhmällä liikenteellä. Kaksi ensimmäistä erää pystyttiin osittain vastaamaan tavoitteeseen, mutta niistä hetkistä kun siinä ei onnistuttu niin OLS rokotti välittömästi. Kolmannessa erässä saatiin omaa tekemistä paremmaksi ja alettiin saada myös onnistumisia tulostaululle. Meinattiin päästä iskuetäisyydelle, mutta Oulun pojat hoitivat lopun fiksusti ja saivat ansaitsemansa pisteet pidettyä itsellään, kertoi päävalmentaja Hannu Mattila.

Tilastot

NG05 6 - 7 OLS (1-4, 5-2, 0-1)

- Kauden paras peli joukkueelta. Ensimmäisen erän jälkeen huikea tasonnosto, vaikkei ekassakaan erässä sisänsä purjeessa oltu. Saatiin ohjattua kaveria enemmän kehälle ja otettua omat vahvuudet hienosti käyttöön tokasta erästä eteenpäin. Luotiin laatutontteja hyvä määrä. Harmittavasti kaveri iski vielä lopussa sen yhden enemmän. Kehitettävää jää yv-pelaamisen osalta, mutta tämä peli oli koko joukkueelta laadukasta tekemistä ja meiltä löytyi loppuun saakka usko omiin juttuihin ja tekemiseen, kommentoi päävalmentaja Rami Vienola.

Tilastot

Seuraavat ottelut:

22.1. klo 18:30 EräViikingit - NGA, Mosahalli

26.1. klo 14:00 NGA - SPV, Tapiolan Urheiluhalli

26.1. klo 15:30 NG04 - LASB ed., Esport Areena

12.02.2020Classic katkaisi Öljymiesten voittoputken
11.02.2020Öljypoikien uutiset: vikko 6
09.02.2020Maalikooste ja raportti: Oilers - Indians 5-4 rl.
05.02.2020Espoon Derby perjantaina Tapiolan Urheiluhallilla
04.02.2020Öljypoikien uutiset: viikko 5
02.02.2020Maalikooste ja raportti: Oilers - Happee 8-7 rl.
31.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 4
30.01.2020Oilers ja Happee viihdyttävät lauantaina kotiyleisöä
28.01.2020Seitsemän Oilers-pelaajaa maajoukkueisiin
25.01.2020Maalikooste ja raportti: Oilers - SPV 13-8

Siirry arkistoon »