EräViikingit isännöi Öljymiehiä tiistaina

20.01.2020

EräViikingit ja Oilers kohtaavat toisensa tiistai-iltana Energia Areenalla viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa EräViikingit nappasi jatkoaikavoiton Tapiolan Urheiluhallista, ja vauhdikasta menoa kentällä on luvassa varmasti myös tulevassakin kamppailussa.

Kotijoukkue EräViikingit lähtee otteluun sarjataulukon toiselta sijalta, mutta suurin huomio viime päivinä on kohdistunut joukkueen edelliseen otteluun, jossa EräViikingit aiheutti sarjakärki Classicin kauden ensimmäisen tappion 6-5 vierasvoitolla. Oivia otteita runkosarjassa esittänyt EräViikingit onkin ollut varsin tasainen suorittaja ja joukkue löytyy ansaitusti sarjataulukon kärkipäästä.

Helsinkiläisten sisäistä pistepörssiä johtaa kokenut, maajoukkueestakin tuttu kolmikko. Mika Moilanen, Jani Kukkola ja Lauri Kapanen muodostavat myös joukkueen ykkösketjun, jonka kanssa Oilers-puolustuksen tulee olla tarkkana. 

Oilers haki viime ottelussaan revanssin Tikkurilan Tiikereistä 6-1 voitolla. Öljymiesten puolustuspeli onnistui mainiosti, sillä Tiikerien ainoa maali syntyi rangaistuslaukauksesta. Oilers-sentteri Matias Juuranto oli tyytyväinen joukkueen esitykseen Tikkurilassa ja odottaa sarjakakkosen kohtaamista revanssihengessä.

- Puolustuspeli oli ihan hyvää Tiikereitä vastaan, ja Joonas Kaltiainen otti myös muutaman loistotorjunnan. Hyökkäyspäässä täytyy olla hieman enemmän malttia ja kärsivällisyyttä, jotta päästään vieläkin paremmille maalipaikoille, Juuranto kertaa edellistä matsia.

- Työteliäs ja taitava ryhmä tulossa vastaan tiistaina. Karvas tappio on vielä tuoreessa muistissa. Meidän täytyy olla huolellisempi käännöissä ja laittaa omista paikoista sisään niin hyvä tulee, Juuranto ennakoi.

Oilers kohtaa tällä viikolla EräViikinkien lisäksi SPV:n. Seuraavat viisi kamppailua ovatkin kaikki top 8 -joukkueita vastaan, joten Öljymiehistö pääsee mittaamaan nyt todellisen tasonsa ennen edessä häämöttävää pudotuspelikevättä. Joukkue tarvitsee pisteitä taisteluun kotiedusta ja ensimmäinen mahdollisuus pistesaldon kasvattamiseen odottaa tiistai-iltana.

Matias Juuranto uumoilee, että öljypakki Antti Suomela jatkaa maali-iloittelua myös tulevassa kamppailussa, sillä kolmen ottelun maaliputkessa viilettävän Suomelan laukaus on ollut hyvässä viireessä.

- Tiedän, että Antti Suomela on nostettu aikasemminkin, mutta oli sen verran mieletön lämäri Tiikerit-pelissä, että eiköhän sieltä toinen samalainen saada tiistain kamppailussa!

Ottelu Energia Areenalla alkaa tiistaina kello 18.30. PK-seudun derbyä kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle, mutta ottelusta on myös tarjolla livelähetys Ruutu+ -palvelussa.

 

EräViikingit – Oilers

ti 21.1 kello 18.30

Energia Areena

06.04.2020Uusien ikäkausijoukkueiden ilmoittautuminen avattu!
12.08.2020Oilers isännöi Tikkurilan Tiikereitä torstain harjoitusottelussa
11.08.2020Jani Lehtoniemen taival jatkuu toisaalla
10.08.2020Miko Summaselle loppukauden kattava sopimus
08.08.2020Oilersille vahva kotivoitto EräViikingeistä perjantai-illan harjoitusottelusta Esport Arenalla
06.08.2020Öljymiehet kohtaavat EräViikingit perjantaisessa harjoitusottelussa Esport Arenalla
04.08.2020Mika Liikalasta Oilersin viestintävastaava
04.08.2020Kiinnostaako valmennustyö?
24.07.2020Öljymiesten harjoitusottelut on nyt julkaistu!
18.06.2020NGB ja NG05 poikien edustusjoukkueissa avoimia pelipaikkoja!

Siirry arkistoon »