Maalikooste: Welhot - Oilers 2-8

16.12.2019

Perjantaina kotikentällään TPS:n kaatanut Oilers haki sunnuntaina Kuopiosta makoisan vierasvoiton kukistamalla Welhot toistamiseen tällä kaudella. Kypsä ja pallollisesti vahva päätöserä sinetöi Öljymiehille runkosarjan sekä viikonlopun toisen perättäisen voiton 8-2 lopputuloksella.

Rasmus Kainulainen kaunisteli ottelussa pörssilukemiaan viidellä tehopisteellä (2+3). Kainulainen oli ottelussa oivalla pelipäällä ja paikkoja Tupla-pelaajalla oli useaampaankin osumaan. Öljymiesten erikoistilannepelaaminen oli vahvaa, sillä joukkue osui kahdesti alivoimalla Kainulaisen ja Heikki Iiskolan osumilla. Ylivoimapelissä verkkoja pääsi pöllyttämään Sylvester Raikamo, joka nousi kauden neljännellä ylivoimaosumallaan Oilersin tehokkaimmaksi yv-maalintekijäksi.

Öljyvahti Niko Nordström pääsi maalin suulle kolmannen kerran tällä kaudella. Nordström venyi pallon eteen 11 kertaa ja saalisti Kainulaisen alivoimamaaliin syöttöpisteen. Takuuvarmasti tolppien välissä torjunut Nordström oli Kainulaisen ohella joukkueen parhaimmistoa.

Ennen joulutauolle siirtymistä Oilers pääsee vielä haastamaan naapuriseura Westend Indiansin Espoon Derbyn merkeissä. Indiansin isännöimä ottelu pelataan Metro Areenalla perjantaina 20.12. kello 19.00.

Maalikooste Welhot - Oilers (Ruutu+)

26.03.2020Avoimet valmentajapaikat kaudelle 2020-21!
24.03.2020Öljypoikien uutiset: KIITOS NGAB-AKATEMIA
24.03.2020Oilers A-D-poikajoukkueet kaudella 2020-21
23.03.2020Oilers A-D tyttöjoukkueet kaudelle 2020-21
19.03.2020Öljypoikien uutiset: KIITOS NG05
19.03.2020A ja B-poikien edustusjoukkueet jatkavat akatemiamallia
15.03.2020Öljypoikien uutiset: KIITOS NG04
13.03.2020Tiedote: Seuran kaikki toiminta on keskeytetty maaliskuun loppuun asti
10.03.2020Öljypoikien uutiset: viikko 10
06.03.2020 18:28Tiedote: Esport Oilersille uusi logo ja visuaalinen ilme

Siirry arkistoon »