Öljypoikien uutiset: viikko 50

09.12.2019

NGB 4 - 6 EräViikingit (0-3, 3-1, 1-2)

- Kahden pelin tasaväkisen joukkueen taisto läpi pelin. Kummallakin oli omat hetkensä pelin aikana ja tällä kertaa ErVi oli omilla hetkillään tehokkaampi. Maalintekohetkiin pitää saada lisää laatua ja puolustuspäässä pitää olla paremmin hereillä kun mennään kohti seuraavaa peliä, kommentoi päävalmentaja Hannu Mattila.

Tilastot

NG05 5 - 4 Koovee (2-0, 1-3, 2-1)

Itsenäisyyspäivän juhlinnan ja lepopäivän jälkeen NG05 palasi boxiin ensimmäiseen täysmittaiseen SM-sarjan kotipeliin erittäin hyvin latautuneena. Vaikka ulkona vihmoi vettä vaakatasossa, oli Esport Arenan yläkerrassa lämmin tunnelma jo ennen pelin alkua – olihan vastaan asettumassa tamperelainen Koovee, jota vastaan aiemmat kohtaamiset olivat olleet tasaista vääntöä alun pillin vihellyksestä päätössummeriin saakka. Vaikka joukkuepelien perusjargonissa sanotaankin, että ”voittanutta joukkuetta ei vaihdeta”, oli kotijoukkueen kentällisiin tehty jonkinmoisia muutoksia voittoisan Indians -pelin jälkeen. Valmentaja Antti Rinta-Huumo kertasi meille kotiottelun tapahtumia.

- Silminnähden latautunut, mutta rentoutta huokunut joukkue oli valmis ensimmäiseen erään – ja se näkyikin EA8 -kentän tulostaululla: ensimmäisen erän jälkeen ansaitusti 2-0 öljypojille. Pienet muutokset kentällisissä ja pelipaikoissa eivät tuoneet peliin haasteita vaan perustekeminen oli läpi erän melko mallikasta. Toiseen erään saapui sisuuntunut Kilpa-Veljet ja ehkä kotijoukkueen lievän hyvänolontunteen ansiosta tamperelaiset ottivatkin pienen otteen matsista, kääntäen taululle erän loppuun mennessä 3-3 tasatilanteen. Koovee puolusti vahvasti omaa maalinedustaansa ja maalintekoa jouduttiin yrittämään pääsääntöisesti kaukaa kehältä. Oman pään maalineduspelaamisessa sen sijaan olisi ollut parannettavaa. Toisen erätauon aikana otettiin kiinni edellisen erän pelillisiin haasteisiin ja yhteistuumin päätettiin nostaa tekeminen jälleen omalle hyvälle tasolle. Pakka laitettiinkin kuntoon ja kolmanteen erään saapui jälleen öljypoikien taisteleva joukkue. Vaikka peli aaltoilikin aika vauhdilla päästä päähän, kenttätasapaino saatiin aika hyvin säilytettyä ja karkeita ylivoimahyökkäyksiä ei vastustajalle annettu. Usko omaan tekemiseen, penkiltä huokunut vahva joukkuehenki ja koko ajan parantunut pelaaminen käänsi lopulta taululle 5-4 voittolukemat. Viimeisenä lukkona täydelle pistepotille toimi torjuntavuorossa ollut Jimi ”Jimbo” Sipiläinen, joka rutiinitorjuntojen lisäksi esitti muutaman akrobaattisen suorituksen joukkueen ja runsaslukuisen yleisön viihdyttämiseksi.

Tilastot

M-Team 2 - 7 NGA (1-3, 0-3, 1-1)

- Saimme otteluun loistavan startin ja minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat 0-2 johtolukemat meille. Ensimmäinen erä oli melko sekavaa peliä ja erätauolle siirryttiin meidän 1-3 johdossa. Toisen erän alkupuolisko sujui osaltamme todella hyvin ja viimeiseen erään siirryttiinkin meidän selvässä 1-6 -johdossa. Kolmannessa erässä ei suurempia ihmeitä kummaltakaan nähty ja meille lopulta selvä 2-7 voitto ja tärkeät kolme sarjapistettä. Joukkue noudatti taas kerran hyvin ja kurinalaisesti sovittua pelisuunnitelmaa ja kaksi päästettyä maalia omiin oli mallikelpoinen suoritus. Parannettavaa jäi kuitenkin jokaiselle saralle ja työhaalarit niskassa kohti uutta viikkoa ja kalenterivuoden viimeistä peliä Tiikereitä vastaan, kommentoi ottelua päävalmentaja Aleksi Lammi.

- Olen tyytyväinen siihen, miten joukkue on onnistunut sarjan ensimmäisellä puoliskolla tekemään yhteistyötä ja olemme yhdessä löytäneet keinot millä horjuttaa vastustajia. Nuoret pojat ovat pelanneet ennakkoluulottomasti ja samalla olemme olleet pääsääntöisesti todella tiivis, kurinalainen ja sitoutunut ryhmä. Jatketaan kovaa työntekoa ja maltetaan mennä yksi treeni ja peli kerrallaan. Paidan napit pidetään tiukasti kiinni, mutta hyvällä itseluottamuksella tulevia koitoksia kohti, Lammi jatkoi.

Tilastot

Seuraavat ottelut:

11.12. klo 18:45 PSS - NG04, Porvoon Salibandyhalli

14.12. klo 13:00 NGA - Tiikerit, Tapiolan Urheiluhalli

15.12. klo 14:00 Hawks - NGB, Myllypuron AC

17.12. klo 18:30 NG05 - Indians, Esport Areena

21.12. klo 15:30 NGB - Josba, Esport Areena

17.01.2020Oxdog on Oilersin uusi yhteistyökumppani
16.01.2020Öljymiehet lähtee revanssihengessä Tiikerien kimppuun
13.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 2
11.01.2020Maalikooste: Oilers - Steelers 11-4
08.01.2020Kotiottelu perjantaina - Oilers ja Steelers taistelevat tärkeistä pisteistä
07.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 1
06.01.2020Nokian Krp ja Oilers iskevät yhteen tiistaina
05.01.2020Maalikooste: SPV - Oilers 7-4
03.01.2020Öljymiesten uusi vuosi käyntiin lauantaina Seinäjoella
22.12.2019Öljyoikien uutiset: Jouluedition

Siirry arkistoon »