LASB ja Oilers kohtaavat Lahdessa lauantaina

05.12.2019

Oilers matkustaa lauantaina taistelemaan sarjapisteistä Lahteen. Viime ottelussaan toisen espoolaisjoukkue Westend Indiansin kaatanut LASB on pelannut kahdessa viime ottelussa pirteästi ja kerännyt kaksi kovaa päänahkaa. Indiansin lisäksi myös Happee joutui kärsimään tappion lahtelaisille rangaistuslaukauskilpailun jälkeen, joten lauantain kotijoukkue lähtee otteluun kahden ottelun voittoputkessa.

LASB löytyy sarjataulukon kymmenenneltä sijalta. Joukkue on tehnyt vähiten maaleja koko Salibandyliigassa, vain 43 kappaletta 13 pelatussa ottelussa. Toisaalta LASBin maaliero ei ole aivan niin rumasti pakkasella, kuten niiden neljän joukkueen, jotka löytyvät sen alapuolelta sarjataulukosta.

Niin hyökkääjän kuin puolustajankin tontilla tällä kaudella nähty Ilari Talvitie pohtii, että lauantain kamppailu tulee olemaan nopeatempoinen ja viihdyttävä, sillä myös LASBin riveistä löytyy taitoa ja juonikkuutta.

-  LASB on taitava ja suoriviivainen joukkue, odotan vauhdikasta ja fyysistä ottelua. Keskialueen ylitykset huolella ja naulataan omista paikoista sisään, niin eiköhän saada sillä kolme pistettä.

Oilersin edellinen ottelu toi tappion lisäksi myös toisen ikävän uutisen, kun maalitykki Justus Kainulainen loukkaantui, eikä Öljymiesten ykkössentteriä valitettavasti nähdä enää liigakentillä tällä kaudella. Mukava uutinen tosin on se että viime ottelussa Oilers löysi monipuolisuutta kaikista kentistä, kun jokainen vitja onnistui maalinteossa. Tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen, sillä varsinkin runkosarjan alussa joukkue nojasi liikaa ykkösvitjan tehoihin.

- Hyvälle maistunut viime aikoina, maalinteossa ollaan onnistuttu laajalla rintamalla. Petrattavaa löytyy varmasti joka osa-alueelta tässä vaiheessa kautta, mutta nostaisin pallovastuun esille. Viime ottelussa Classicia vastaan tuli liikaa keskialueen pallonmenetyksiä, joista vastustaja rokotti kovalla prosentilla, Talvitie ruotii viime otteluita.

Talvitie on pallovastuusta puhuttaessa oikeassa, sillä Classic-peli oli joukkueen näpeissä vielä päätöserässä. Muutamat huolimattomat pelit keskialueella kävivät kuitenkin kohtaloksi, ja varsinkin Classicin tasoinen joukkue ei jätä virheitä hyödyntämättä.

On mielenkiintoista nähdä, pystyykö Oilers kehittymään jo seuraavaan otteluun. Vastaisku-joukkuetta vastaan pelatessa pallonhallinta nousee todella tärkeäksi, ja siinä Oilersilla on eniten petrattavaa viime ottelusta lauantaita silmällä pitäen. Toisaalta Öljymiesten peli-ilme oli kokonaisuudessaan viime ottelussa kauden parasta ja sen pysyessä vähintään samana jatkossakin, Oilers tulee olemaan hankala vastustaja.  

Lopuksi järkälemäinen Talvitie vinkkaa yhden Öljymiehen seurattavaksi lauantain otteluun.

- Niko "Norppa" Nordströmiä kannattaa seurata, koppi tarttuu ainakin alkulämmöissä, jos ei pelille pääse, Talvitie heittää ja naurahtaa.

LASB - OILERS

lauantaina kello 17.00

Suora lähetys: Ruutu+

20.02.2020Öljymiehillä kaksi ottelua viikonloppuna
12.02.2020Classic katkaisi Öljymiesten voittoputken
11.02.2020Öljypoikien uutiset: vikko 6
09.02.2020Maalikooste ja raportti: Oilers - Indians 5-4 rl.
05.02.2020Espoon Derby perjantaina Tapiolan Urheiluhallilla
04.02.2020Öljypoikien uutiset: viikko 5
02.02.2020Maalikooste ja raportti: Oilers - Happee 8-7 rl.
31.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 4
30.01.2020Oilers ja Happee viihdyttävät lauantaina kotiyleisöä
28.01.2020Seitsemän Oilers-pelaajaa maajoukkueisiin

Siirry arkistoon »