Maalikooste ja raportti: Oilers - ÅIF

23.11.2019

Oilers teki Tapiolan Urheiluhallissa perjantai-iltana tarvittavan iltapuhdin, kun sarjanousija ÅIF kaatui kotikaukalossa 7-2 lukemin.

Tehoiltaa Öljymiesten riveissä juhlivat Riku Holopainen ja Rasmus Kainulainen, jotka iskivät kolme tehopistettä mieheen. Sylvester Raikamo jatkoi maaliputkeaan yhdellä osumalla ja merkkautti syöttöpisteen Ilari Talvitien päätöserän osumaan. Raikamon syöttöpiste oli samalla hyökkääjän 200. tehopiste Salibandyliigassa.

Ottelussa ilahdutti myös Niko Nordströmin otteet tolppien välissä. Varsinkin avauserässä Nordström venyi pallon tielle useasti, kun vierasjoukkue ÅIF puski ahnaasti maalipaikoille. Kolmannessa erässä Nordström torjui minuutin sisään kaksi rangaistuslaukausta, minkä ansiosta kokenut veräjänvartija palkittiin lopulta Oilersin ja ottelun parhaana pelaajana. 

Tällä kaudella toistaiseksi maaleitta jäänyt Eino Pesu pääsi heittämään apinan pois selästään ottelun toisessa erässä. Kakkosketjun laidassa viilettänyt hyökkääjä tuuletti osumaansa vapautuneesti. Pesu kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että voitto maistui hyvältä, mutta petrattavaa löytyy ensi viikon Classic-ottelua silmällä pitäen.

- Oltiin selvästi parempi joukkue, vaikka onhan tuossa vielä paljon tekemistä meillä. Voitto on tärkein tässä kohtaa, sillä marraskuu ei ole kenellekään helppo.

- Kaikkea pitää petrata ensi viikon otteluun. Antaisin oikeastaan puhtaat paperit tästä illasta ainoastaan "Norpalle" (Niko Nordström) maalissa, että muuten joka kentällä ja pelaajalla on varmasti henkilökohtaisesti parannettavaa. Jokaisen pitää saada sellaista kypsyyttä tekemiseen ja tietyllä tavalla ulosmitattua itestään koko se potentiaali. Näen, että jokaisella on siinä vähän tekemistä. Viisikkotasolla sitten löytää vielä vähän paremmin sitä, että kaikki viisi pelaajaa pelaavat samaa peliä. Yhteistyö paremmalle tasolle, Pesu pohti ottelun jälkeen.

Oilers ja Classic kohtaavat Tapiolan Urheiluhallissa perjantaina 29.11. Tuosta ottelusta ei taitoa, tunnetta ja tunnelmaa tule puuttumaan, sillä joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahtena edellisenä pudotuspelikeväänä. Joukkueiden väliset ottelut ovat aina olleet räiskyviä, ja voitosta voittoon tällä kaudella kulkenut Classic tulee antamaan kiven kovan vastuksen.

- Aika hienoa päästä pelaamaan seuraavaa matsia. Ei tuon parempaa peliä voi päästä pelaamaan, kun perjantai-ilta ja hallitseva mestari vastassa, Pesu tunnelmoi lopuksi.

ESPORT OILERS TV: MAALIKOOSTE OILERS - ÅIF

17.01.2020Oxdog on Oilersin uusi yhteistyökumppani
16.01.2020Öljymiehet lähtee revanssihengessä Tiikerien kimppuun
13.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 2
11.01.2020Maalikooste: Oilers - Steelers 11-4
08.01.2020Kotiottelu perjantaina - Oilers ja Steelers taistelevat tärkeistä pisteistä
07.01.2020Öljypoikien uutiset: viikko 1
06.01.2020Nokian Krp ja Oilers iskevät yhteen tiistaina
05.01.2020Maalikooste: SPV - Oilers 7-4
03.01.2020Öljymiesten uusi vuosi käyntiin lauantaina Seinäjoella
22.12.2019Öljyoikien uutiset: Jouluedition

Siirry arkistoon »