Öljypoikien uutiset: viikko 44

29.10.2019

NGA 6 - 5 JA. HAWKS (0-2, 2-1, 3-2, 1-0)

Ottelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja tilanteita siunaantui molempiin päihin. Omia tilanteita ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään ja vastustajan tiivis oman pään puolustus piti meidät pois parhailta maalipaikoilta. Parin oman pään nukahduksen myötä ensimmäisessä erässä terävämpi Haukat ansaitusti erätauolle johdossa. Toisessa erässä pääsimme erikoistilanteiden kautta kaventamaan tilannetta, mutta kuitenkin maalin takaa-ajossa kolmanteen erään. Kolmannessa erässä kääntöpelin suoraviivaisuus ja tehokkuus nosti meidät jo johtoon, mutta harmittavasti vastustaja pääsi tasoittamaan pelin vielä ilman maalivahtia. Jatkoajan viime sekunneilla pääsimme iskemään helpottavan voittomaalin. Kolme pistettäkin olisi ollut tiistai illassa tarjolla, mutta tyytyväinen saa olla, että tiukkoja pelejä pystytään kääntämään voitoksi, kertoi valmentaja Arttu Savolainen.

Tilastot

LaSb 7 - 6 JA. NG04 (2-1, 2-1, 2-4, 1-0)

- Aamupäivän matkapeli aiheutti huomattavia vaikeuksia joukkueelle. Valmennuksena emme onnistunut saamaan poikia pelille kahdessa ensimmäisessä erässä. Pallo poltti lavassa ja ratkaisut olivat hätäisiä ja liian vaikeita. Vastustaja johti ansaitusti parilla maalilla ennen viimeistä erää. Kolmas erä alkoi kahdella LaSbin maalilla. Tämä pakotti meidät aktivoimaan peliä, joka myös herätti pelaajat. Saimme luotua painetta vastustajan päätyyn ja pääsimme maalipaikkoihin toistuvasti. Noin kolme minuuttia ennen loppua nousimme tasoihin. Jatkoimme painetta erän lopun sekä jatkoajan, mutta LaSb pääsi rokottamaan vastaiskusta ja korjasi toisen pisteen ottelusta, kommentoi valmentaja Juho Seppälä.

Kauden ensimmäisen sarjapelinsä tässä kyseisessä ottelussa pelasi joukkueen kapteeni Oliver Leivo ja hän onnistui tehtävässään varsin pirteästi.

Tilastot

NGB 14 - 5 HAWKS (4-1, 5-3, 5-1)

- Meillä oli teemana peliin valmistautuminen ja vaikka vastustaja siirtyikin alussa johtoon niin kokonaisuutena ekan erän läpivienti oli hyvä. Maltettiin pelata kärsivällisesti ja erän loppupuolella tuli siitä palkinto neljän maalin muodossa. Toisen erän alku oli sitten heikko. Siitä saa niin valmennus kuin pelaajatkin katsoa peiliin ja pohtia omaa tekemistään ja miten erätauolla tullaan valmiina pelille. Kaveri pääsi pari kertaa maalin päähän, mutta sitten erän puolen välin kohdalla saatiin tehokas 1,5 minuuttinen kolmen maalin myötä karkumatkalle. Tämän jälkeen pystyttiin pelata suhteellisen kypsästi johtoasemassa loput pelistä ja kaunistella lukuja vastureilla, kun Hawks joutui ottamaan riskejä hyökkäämisensä kanssa. Ansaitut kolme pistettä meille ja valmistautumaan seuraavaan koitokseen, pohti päävalmentaja Hannu Mattila.

Tilastot

LaSb 7 - 4 NGB (2-1, 3-1, 2-2)

- Kummallakin joukkueella näkyi pelissä maanantai-illan arkipelin haasteet. Huolimattomuus pallolla ja hirveä kiire tehdä ratkaisuja. Kaveri oli ratkaisupaikoissa pelin alkupuolella terävämpi ja ansaitsi johtonsa. Kolmanteen erään saatiin kehitettyä kiri jolla päästiin jo maalin päähän, mutta tällä kertaa laatu ei riittänyt lopun erikoistilannepelaamisessa kääntää peliä itselle, Mattila kertasi.

Tilastot

U19 MAAJOUKKUE

U19-poikien maajoukkue Hämeenlinnassa 8.-10.11. pelattavaa EFT-turnausta varten on nyt valittu. Öljypojista mukana joukkueessa ovat Aaro Kuusela sekä Jesper Silvonen. Onnea pojille valinnasta!

Linkki uutiseen

Seuraavat ottelut:

Ke 30.10. klo 18:45 NGA - EräViikingit, Tapiolan Urheiluhalli

Pe 1.11. klo 18:30 NG04 - Indians, Esport Areena

Su 3.11. klo 13:00 SPV - NGA, Seinäjoen Urheilutalo

Su 3.11. klo 11:00 NG05 - Ilves, Ideapark Sport

Su 3.11. klo 15:00 O2-JKL/MuurY - NG05, Ideapark Sport

18.11.2019Öljypoikien uutiset: viikko 47
17.11.2019Vahva taistelu katkaisi tappioputken - Oilersille täysi pistepotti Oulusta
15.11.2019Kauden pisin vieraspelimatka edessä - Öljymiehet valmiina Ouluun
12.11.2019Öljypoikien uutiset: viikko 46
04.11.2019Öljypoikien uutiset: viikko 45
03.11.2019Maalikooste ja raportti: Oilers - EräViikingit
01.11.2019Myös Joonas Kaltiainen edustaa Suomea EFT-turnauksessa
30.10.2019Öljymiehet ja EräViikingit pelaavat lauantaina tuplapanoksesta
29.10.2019Öljypoikien uutiset: viikko 44
29.10.2019Neljä Oilers-pelaajaa valittu maajoukkueisiin

Siirry arkistoon »