Pekka Lahtinen LKV otteluisäntänä Nokian Krp -ottelussa

30.09.2019

Esport Oilersin yhteistyökumppani Pekka Lahtinen LKV toimii otteluisäntänä perjantain kotiottelussa, kun Öljymiehet ja Nokian Krp iskevät yhteen Tapiolan Urheiluhallissa.

Pekka Lahtinen LKV:n markkinointipäällikkö Jessica Perttunen kertoo, että yhteistyö Esport Oilersin kanssa on tuntunut erittäin luontevalta alusta asti paikallisuuden, hyvien arvojen ja heidän tekemän erittäin tärkeän nuorisotyön vuoksi.

- Haluamme tukea ja kannattaa seuraa, joka vaikuttaa suuresti erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin ja muutenkin lisää lasten liikunnallisuutta. Yhteistyö Oilersin kanssa jatkuu nyt kolmatta vuotta ja toivomme sen jatkuvan myös tulevaisuudessakin.

Pekka Lahtinen LKV on vuonna 2013 perustettu kiinteistönvälitysliike, jonka perustukset on luonut Pekka Lahtinen kymmenien vuosien vankalla kokemuksella.

- Tiimimme koostuu viidestä timantinkovasta ammattilaisesta, jotka ovat valmiina täyttämään toiveesi elämäsi suurissa muutoskohdissa. Tarjoamme kiinteistönvälitystä pääasiassa Suur-Tapiolan alueella, mutta myös muualla Espoossa sekä Kauniaisissa, Helsingissä ja Vantaalla. Välitämme kaikenlaiset asunnot, kiinteistöt ja tontit tehokkaasti sekä ihmisläheisesti. Lisäksi kauttamme löydät upeita uudiskohteita Espoon parhaimmilta paikoilta.

Lopuksi Perttunen välittää yhteistyökumppanin terveiset Oilers-perheelle:

- Mahtavaa alkanutta kautta kaikille Oilersin joukkueille ja kannattajille! On ollut hienoa seurata eri joukkueiden menestymistä viime kaudella. Tehdään tästä kaudesta vähintään yhtä hyvä! Tulkaa sankoin joukoin mukaan kannustamaan aitoa espoolaista joukkuetta. Nähdään hallilla!

krpsome3.jpg

15.10.2019Öljymiehet hakee voittoputkelle jatkoa perjantaina kotikaukalossa
15.10.2019Öljypoikien uutiset: viikko 41
10.10.2019Makoisa vierasvoitto jatkoi Öljymiesten voittoputkea
08.10.2019Öljymiehet ja Teräsmiehet mittaavat paremmuuden keskiviikkona
07.10.2019Öljypoikien uutiset: Sarjat startattu
05.10.2019Öljypoikien uutiset: A-SM ennakko
04.10.2019Maalikooste: Oilers - Nokian KRP (Ruutu)
03.10.2019Tappiottomat Oilers ja Nokian Krp kaukalossa perjantaina
30.09.2019Öljypoikien uutiset: NG05 avasi kauden voittoisasti
30.09.2019Pekka Lahtinen LKV otteluisäntänä Nokian Krp -ottelussa

Siirry arkistoon »