Perttu Pajukoski tekee paluun Öljymiehiin

27.09.2019

Vuosina 2009-2017 maaleillaan espoolaisyleisöä viihdyttänyt Perttu Pajukoski liittyy mukaan Öljymiesten kokoonpanoon toistaiseksi. Pajukoski on harjoitellut joukkueen kanssa syyskuun aikana ja on mahdollisesti mukana jo lauantaina kotiavauksessa. 

Pajukoski saapui Espooseen Seinäjoelta SPV:n riveistä kaudella 2009-10. Espoossa vietettyjen vuosien aikana Pajukoski oli joukkueen parhaimmistoa ja ylsi lopulta Oilers-historian neljänneksi tehokkaimmaksi pelaajaksi 294 tehopisteellä. Kovana maalintekijänä tunnettu Pajukoski pääsi runkosarjassa kertaalleen jopa 40 maalin kerhoon, kun kaudella 2012-13 syntyi kunnioitettavat tehopisteet 42+24. Mukaan Oilers-vuosilta tarttui myös ensimmäiset pelit miesten maajoukkueessa sekä yksi pronssinen ja hopeinen mitali Salibandyliigasta.

Hyökkäyspään tehojen lisäksi Pajukoski muistetaan Espoossa vastuullisena ja luotettavana joukkuepelaajana. Pajukoski nousi askel kerrallaan joukkueen luottopelaajiin kentällä ja kopissa sekä kantoi kapteeninnauhaa kahdella viimeisellä kaudellaan.

Öljymiehissä lopetettuaan Pajukoski siirtyi 2.divisioonaan SBS Kingsin riveihin, mutta paluu Tapiolan urheiluhalliin Oilers-paidassa kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen on nyt lähellä, mahdollisesti jo tulevana lauantaina.

- Äärimmäisen hyvillä fiiliksillä ja avoimin mielin takaisin Oilersiin. Hieman on kopissa porukka nuorentunut ja useampia uusia tuttavuuksia sekä joukkueessa että valmennuksen puolella. Tutustutaan tässä vielä ihmisiin ja uusiin toimintatapoihin.

Pajukoski vieraili jo kesällä muutaman kerran Oilersin harjoituksissa. Syksyllä asiat kuitenkin realisoituivat, kun päävalmentaja Heikki Luukkonen tiedusteli pelimiehen intoa liigakentille. Pajukoski kertoo, että asian tiimoilta käytiin keskustelua niin kotona kuin päivätöissäkin ja molemmista näytettiin vihreää valoa. Pajukoski itse näkee tilanteessa ainoastaan voitettavaa, vaikka hyökkääjää mietitytti fysiikka ja kropan pysyminen kunnossa.

- Sen saa selville vain hyppäämällä mukaan. Jos paikat pysyvät ehjänä ja peleissä, treeneissä ja kopissa pystyy joukkuetta auttamaan, niin kaikki on plussaa.

- Olen nyt ollut kunnolla mukana treeneissä pari viikkoa ja tekeminen näyttää raikkaalta. Toki tässä on kova treenijakso menossa ja välillä pitää hieman hapottaakin. Nuoressa joukkueessa on aivan älytön määrä taitoa ja se pitäisi pystyä hyödyntämään oikein. Näköjään on treenitkin hieman muuttuneet, ainuttakaan vanhaa kiertotreeniä ei ole vielä tullut vastaan.

Lauantaina pelattava kotiavaus Tapiolan urheiluhallilla on ensimmäinen mahdollisuus nähdä Pajukoski jälleen Öljymiehissä.

- Oma tilanne lauantaille on vielä hieman auki, mutta jos on paikat pelikunnossa ja valmennus vielä kentälle laskee, niin klassisesti tilanne ja vaihto kerrallaan. Varmasti jokunen jännäripurukin vatsassa kiertää. Realismi kuitenkin on, että edellisestä liigamatsista on sellainen 2,5 vuotta, joten en välttämättä lähde hattua tekemään ensimmäiseen erään. Kauden ensimmäinen kotipeli ja pomminvarmasti nälkäinen ja liikkuva Oilers astelee TUHin kaukaloon, Pajukoski kertoo viimeiseksi.

Esport Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen on äärettömän kiitollinen, että Pajukoski on lupautunut mukaan talkoisiin ja on valmis auttamaan joukkuetta kentällä ja kopissa.

- Hienoa, että saadaan kokenut kaveri mukaan. Pertulla on annettavaa jengille niin kaukalon sisä- kuin ulkopuolella. Perttu on kokenut ja rauhallinen kaveri, joka tasapainottaa hyvin nuorekasta ryhmäämme. Profiloin hänet luotettavaksi yleispelaajaksi, joka taipuu eri rooleihin ja koostumuksiin. Potentiaalisesta tulivoimasta kertovat kolmesataa tehopistettä Salibandyliigassa. Odotan, että Pertun panos tekee Öljymiehistä piirun verran paremman joukkueen.

Oilers - Welhot la 28.9

17.00 / Tapiolan urheiluhalli

Liput ennakkoon: TIKETTI.FI

12.12.2019Pikkujoulupeli perjantaina - Öljymiehet kertovat joulunvietostaan
10.12.2019Oilers ja TPS kohtaavat perjantaina pikkujoulupelissä
09.12.2019Öljypoikien uutiset: viikko 50
08.12.2019Oilersille tappio LASBin vieraana
05.12.2019LASB ja Oilers kohtaavat Lahdessa lauantaina
05.12.2019Haluatko valmentajaksi? Kevätkaudella tarjolla valmennustyötä
04.12.2019Justus Kainulainen on loukkaantumisen takia loppukauden sivussa
03.12.2019Öljypoikien uutiset: viikko 49
29.11.2019Maalikooste ja raportti: Oilers - Classic 7-10
28.11.2019Perjantain kotipelissä tyttösalibandy-teema!

Siirry arkistoon »