Öljypoikien uutiset: kotivoittoja

29.01.2019

Viime viikonloppuna kaikki öljypojat pelasivat ottelunsa kotiyleisön edessä. Komeasti jokainen joukkue voitti oman kamppailunsa. Ensi viikonloppu onkin vähän rauhallisempi, kun Espoon Metro Areenalla pelataan Suomi-Ruotsi ottelut U19 ikäluokassa sekä miehissä. Tämän lisäksi perjantaina pelataan Espoon Derby miehissä Oilers - Indians

Oilers NGA 8 - 5 Classic (3-0, 1-4, 4-1)

Oilers NGA 6 - 5 JA SPV (2-1, 2-1, 1-3, 1-0)

- Lauantain pelissä vastaan asteli classic, jota puoulustusvoimat oli rokottanut. Peli lähti hyvin aallon mukana, mutta toisessa erässä käytiin vähän pohjemmalla. Tärkeä asia on, että pystyttiin nousemaan takaisin aallon harjalle kolmannessa erässä. Sunnuntaina peli-ilme ja puolustuspelaaminen oli astetta kovempi SPVtä vastaan. pelissä oli useampiakin maalipaikkoja lisätä johtoa, mutta viimeisen kolmanneksen terävyys ei ollut kunnossa. Kolmannessa erässä tuli musta hetki tuoden kaverin tasoihin. Kuitenkin erän lopussa hieno nousu ja jatkoaikavoitto, Kommentoi valmentaja Mika Väisänen.

- Lauantaina esiin nostona hienoa yhteistyötä tehnyt kakkosviisikko eli Axel Hagberg, Matias Juuranto, Yannick Lindroos, Leevi Masalin ja Jonas Eklund. Sunnuntaina esiin nousi pelipäällä ollut Toni Rintala. Myös Severi Hopsu ja Niko Laiti olivat hyvin puolustuspäässä pallon edessä, luettelee vielä Väisänen.

Tilastot

Oilers NGB 11 - 6 Steelers (2-2, 3-2, 6-2)

Alussa puolustettiin nöyrästi kaverin pahin alkurynnistys ohi, jonka jälkeen alettiin saada oma pallollinen peli paremmin käyntiin. Toista erää sotkivat lukuisat jäähyt joukkueille, mutta pystyttiin pitämään oma keskittyminen kaveria paremmin kasassa ja hyvällä yv-pelillä siirryttiin johtoon pelissä. Kolmannessa erässä pelattiin hyvin ja vikan kympin aluksi karattiin selkeään johtoon. Loppu peli menikin 5vs6 pelaamisen harjoittelussa kun kaveri haki kavennusosumia. Kokonaisuutena joukkueelta hyvä peli, jossa keskittymisen säilyminen omassa tekemisessä lämmitti valmennuksen mieltä, kertoo päävalmentaja Hannu Mattila.

Tilastot

Marika_NGB-Steelers.jpg

Kuva: Marika Kuusela

Oilers NG03 16 - 6 SB Welhot (7-3, 2-2, 7-1)

- Lauantaina saimme vieraaksemme SB Welhot kuopiosta. Sairastelut piinasivat edelleen joukkuettamme, mutta saimme kuitenkin raavittua 17 enemmän tai vähemmän pelikuntoista pelaajaa rosteriin. Jo alkulämmöissä oli aistittavissa että ottelusta tulee vaikea. Asenne työntekoon ensimmäisellä 12 minuuttisella loisti poissa olollaan ja peli oli sen mukaista, oliko sitten liikaa tuijotettu sarjataulukkoa ja odotettiin helppoa ottelua. Tässä kohtaa pieni herättely pojille jonka myötä tekeminen parani parin napsun verran. Toinen erä oli tasaista vääntöä niin pelillisesti kuin maalienkin muodossa. Olimme kuitenkin jälleen tehokkaita maalipaikoissa kolmannen erän alkupuoliskolla joten loppu peli meni pelailuksi pelin ollessa jo selvä. Emme missään vaiheessa peliä saaneet koneita käyntiin ja parasta peliä esille mutta tällä kertaa se riitti 3 pisteeseen, kertoi valmentaja Jesse Nieminen.

- Pisteiden valossa onnistujia olivat Topi Salonen (3+2) ja Aaro Karila (4+1) jotka molemmat iskivät hatullisen mieheen, sekä Daniel Holm joka rohmusi tehot 2+5. Asennepuoleen pitää saada parannus ensi viikoolla jos haluamme saada pisteitä mukaamme Seinäjoelta, jonne matkaamme SPV ja Nurmon Jymyn yhteisjoukkueen vieraaksi, Uppala lisää.

Tilastot

Oilers NG04 4 - 3 Steelers (1-2, 2-1, 1-0)

Steelersiä vastaan tiesimme tasan tarkkaan mitä oli luvassa. Kaverin uhrautuva sumppupuolustus yhdistettynä loistavaan maalivahtipeliin tiesi ryhmällemme haastavaa peliä, jossa kärsivällisyyttä punnittiin toden teolla. Erittäin tasaväkinen ja vähämaalinen peli kuitenkin kääntyi ansaitusti meille 4-3, kommentoi päävalmentaja Eero Uppala.

- Sarja jatkuu osaltamme jo ensi viikonloppuna runkosarjan viimeisellä vieraspelillä, kun lähdemme yhden sarjan ennakkosuosikeista Masku/Wirmon vieraaksi Mynämäelle. Oma pelimme on hiljalleen mennyt eteenpäin ja voisikin sanoa, että projektimme on aikataulussa. Valmennusta ilahduttaa myös se, että vihdoin sairastupakin alkaa vähitellen tyhjenemään, jatkaa Uppala.

Tilastot

Seuraavat ottelut:

2.2. klo 15:00 SPV/NJ - Oilers NG03, Nurmon liikuntahalli

3.2. klo 18:00 SBS Masku/SBS Wirmo - Oilers NG04, HaNi-Halli

12.04.2019Uusien kaupunginosajoukkueiden ilmoittautuminen avattu!
20.06.2019Niko Laiti siirtyy Oilersista Indiansiin
04.06.2019Haetaan valmentajia kaupunginosajoukkueisiin!
23.05.2019Haetaan liikunnanohjaajia salibandykoulu ja harrastetoimintaan!
23.05.2019Maalivahti Niko Nordström palaa Öljymiehiin
22.05.2019Salibandykoulujen ja harrasteryhmien ilmoittautuminen on avattu!
20.05.2019Tuomas Tikkala vastaa seuran fysioterapia ja kuntoutuspalveluista
08.05.2019Oilers Junior Games 2019 pelattu
07.05.2019 11:00Matias Veikkola ja Rasmus Kainulainen vahvistavat Öljymiehiä!
04.05.2019Nemo Sipilä ei jatka Oilersissa

Siirry arkistoon »