Öljypoikien uutiset: jatkoaikatrilleristä murskavoittoon

22.01.2019

Viime viikolla öljypojilla meni pisteiden valossa oikein mukavasti. A-pojilla saldona yksi voitto ja yksi tappio, NGB nappasi jatkoaikavoiton ja NG03 peittosi vastustajansa selkeänumeroisesti kotiyleisön edessä.

- Viikon kahdesta vieraspelistä saatiin paljon dataa ja oppia. Takin napit pidetään tiukasti kiinni ja jatketaan entistä laadukkaampaa työntekoa kohti herkullista tuplakotipeli viikonloppua, kun vastaan asettuu sarjan kärkijoukkueet Classic ja SPV. Valtavasti on vielä varaa parantaa, mutta lauantaina otettiin askel oikeaan suuntaan ja halutaan jatkaa tällä nousujohteisella tiellä, kertoo NGA:n päävalmentaja Aleksi Lammi.

Ensi viikolla salibandykatsojaa hemmotellaankin urakalla, kun kaikki öljypojat pelaavat kotikentällä yhden viikonlopun aikana. Katso kaikki ottelut alta, ja tule paikan päälle kannustamaan omiasi.

TPS 8 - 5 Oilers NGA (2-2, 2-0, 4-3)

Tiistain arki-ilta peli TPS:ää vastaan oli melkoinen riman alitus koko ryhmältä. Ottelun 37 minuutille  asti homma eteni sopuisissa lukemissa 2-2, mutta tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutti kotijoukkue TPS. Tekeminen oli alusta asti melko hengetöntä, eikä missään vaiheessa päästy peliin kunnolla kiinni. Kaikki kunnia kotijoukkueelle ja heille ansaittu voitto. Meille sen sijaan taskuun jäi iso kasa oppia siitä, mitä peleihin valmistautuminen ja voitosta pelaaminen vaatii. Iso peiliin katsomisen paikka niin pelaajille kuin valmennukselle, kommentoi Lammi.

Tilastot

Tiikerit 2 - 6 Oilers NGA (2-3, 0-1, 0-2)

- Lauantaina Tikkurilassa esiinnyttiin huomattavasti tiistaita ryhdikkäämmin. Ensimmäistä kertaa tämän kalenterivuoden aikana palloton pelaaminen oli sillä tasolla mitä halutaan. Loimme maalipaikkoja tasaisen tappavasti pitkin peliä, mutta heikon viimeistelyn johdosta kaveri roikkui pelissä näennäisesti mukana. Viimeisessä erässä saatiin vielä viiden minuutin jäähy, mutta tämä tapettiin kunnialla eikä lopussa ollut enää mitään epäselvyyttä voittajasta. Kaikkinensa Tiikerit-peli oli varsin ehjä suoritus joukkueelta, Lammi kertaa.

Tilastot

Oilers NGB 8 - 7 JA. SC Hawks (3-0, 2-5, 2-2, 1-0)

Saatiin hyvä lähtö pelille ja pystyttiin viemään peliä. Ansaitusti 3-0 johdossa päästiin tauolle. Toisen erän pikamaali toi liikaa hyvän olon tunnetta ja kun kaveri aktivoitti omaa tekemistään saivat he otteen pelistä. Meidän tekeminen meni puskemiseksi ja haasteita oli päästä takaisin pelin päälle. Kolmannen erän lopun nousu tasoihin ja sitä kautta jatkoaikavoittoon osoitti kuitenkin joukkueen sitkeyden taistella pisteistä, tiivisti päävalmentaja Hannu Mattila.

Tilastot

Oilers NG03 12 - 3 Pelicans SB (5-0, 4-1, 3-2)

Sunnuntain pelissä vastaan asettui Lahden Pelicans ja odotettavissa oli tiivistä sumppua ja nopeita vastahyökkäyksiä harrastava joukkue. Saimme peliin hyvän lähdön, kun hyvällä maskipelaamisella ja kaukolaukauksilla siirryimme ensimmäiselle erätauolle 5-0 johdossa. Toisen erän alku oli jälleen haastava meille mutta loppuerää kohden saimme parannettua tekemistä ja tehtyä muutaman maalin siihen palkkioksi. Kolmas erä oli rikkonaisin jäähysuman takia, jonka vuoksi erä oli enemmän vain pelailua, kertoo valmentaja Sebastian Laaksonen.

Ottelussa oli kuitenkin jälleen kerran laaja otanta onnistumisia. Loukkaantumiset on aina ikävä asia, mutta hyvä puoli siinä on se, että se avaa näytönpaikan seuraaville yrittäjille. Tällä kertaa näytönpaikassaan onnistuivat erinomaisesti Kristian Kokkonen ja hattutempun naulannut Julius Juden. NG04 joukkueesta saapuneet vahvistukset Matias Määttänen ja Oliver Leivo suoriutuivat myös hienosti, Laaksonen jatkaa.

Tilastot

Seuraavat ottelut:

26.1. klo 14:00 Oilers NGA - Classic, Tapiolan Urheiluhalli

26.1. klo 15:30 Oilers NG03 - SB Welhot, Esport Areena

27.1. klo 14:00 Oilers NGA - SPV, Tapiolan Urheiluhalli

27.1. klo 14:00 Oilers NG04 - Steelers, Esport Areena

27.1. klo 17:30 Oilers NGB - Steelers, Esport Areena

12.04.2019Uusien kaupunginosajoukkueiden ilmoittautuminen avattu!
20.06.2019Niko Laiti siirtyy Oilersista Indiansiin
04.06.2019Haetaan valmentajia kaupunginosajoukkueisiin!
23.05.2019Haetaan liikunnanohjaajia salibandykoulu ja harrastetoimintaan!
23.05.2019Maalivahti Niko Nordström palaa Öljymiehiin
22.05.2019Salibandykoulujen ja harrasteryhmien ilmoittautuminen on avattu!
20.05.2019Tuomas Tikkala vastaa seuran fysioterapia ja kuntoutuspalveluista
08.05.2019Oilers Junior Games 2019 pelattu
07.05.2019 11:00Matias Veikkola ja Rasmus Kainulainen vahvistavat Öljymiehiä!
04.05.2019Nemo Sipilä ei jatka Oilersissa

Siirry arkistoon »