Öljypoikien uutiset: Mitalipelejä kohti!

02.04.2018

Kuluneella viikolla Espoossa elettiin todellista pudotuspeli huumaa, kun Öljypojista peräti kolme ikäluokkaa taisteli vielä finaali tai välierä paikoista. Lähtölaukauksen viikolle antoi superperjantain kolme voittoa Tapiolan urheiluhallilla joka siivitti lopulta kaikki ikäluokat jatkoon!

Oilers NG03 - OLS 9-2 (4-0, 2-1, 3-1)

Avausottelua analysoi joukkueen valmentaja Sebastian Laaksonen seuraavasti: "Pitkäperjantain ottelu päästiin pelaamaan Tapiolan urheiluhallissa ja tunnelma hallissa oli loistava. Katsomoihin oli löytänyt mukavasti porukkaa. Ottelu alkoi jännittyneissä tunnelmissa ja eka kymppi mentiinkin aika varovaisesti. Erän edetessä alettiin saada homman jujusta kiinni paremmin, kaverin ihmetellessä vieressä. Erävoitto 4-0 meille. Toiseen erään tuli selkeästi pirteämpi OLS ja erän alku oli jälleen huono meiltä. Kaverin ensimmäinen maali syntyi meidän vaihtovirheestä. Kuitenkin erän edetessä saimme pelimme sen verran kuosiin, että takaiskuilta vältyttiin. Viimeinen erä alkoi jälleen heikosti ja kaveri rokotti nopealla maalilla. Erän loppuun vielä tyyliteltiin lukemia kolmella maalilla ja ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan oli varma. Pelin jälkeen matka jatkui melkein heti kohti Helsingin rautatieasemaa ja siitä hyppäsimme junaan kohti Oulua."

Tilastot

OLS - Oilers NG03 7-8 ja. (2-2, 3-3, 2-2, 0-1) 

"Ensimmäinen erä oli selkeästi tasaisempi ja OLSin pojat palasivatkin omalle tasolleen eilisen ihmettelyn jälkeen. Erän alku oli meiltä tuloksellisti hyvä ja siirryimmekin 0-2 johtoon. OLS aktivoitti kuitenkin pelaamistaan ja erätauolle siirryttiinkin tilanteessa 2-2. Toinen erä alkoi meiltä taas hyvin ja teimmekin pari maalia erän alkuun. Peli eteni tasaisesti ja OLS tuli jälleen tasoihin erän puolivälissä. Molempien joukkueiden tehdessä vielä kertaalleen maalin erätauolle siirryttiin jälleen tasatilanteessa. Viimeinen erä alkoi OLS:in komennossa ja ensimmäistä kertaa he siirtyivät ottelussa johtoon. Pelistä muodostui varsinainen playoff kamppailu, kun viiden minuutin kohdalla teimme kaksi nopeaa maalia ja johtoasema jälleen meillä. Loppuerässä tontteja luotiin vuoron perään ja jo kuten kolme kertaa aiemmin ottelussa OLS:in pojat näyttivät jälleen sinnikkyytensä. Peli tasan 7-7. Puoltoista minuuttia ennen loppua kaveri otti pelin kannalta kriittisen jäähyn ja erän lopun pääsimme pelaamaan ylivoimalla. Vielä ei varsinaisella peliajalla saatu ratkaisua, joten edessä jatkoaika. Tauko käytettiin hyvin hyödyksi, kun vain 26 sekuntia kerettiin jatkoaikaa pelata. Joku on joskus sanonut, että toimita palloa maalille niin hyviä asioita tapahtuu. Jatkoaika saatiin päätökseen, kun Joonas Bäcklund ohjasi ilmasta Lassi Viitasen vedon maaliin. Voitto ja ottelusarja meidän nimiin ja finaalipaikka varmistettu. OLS tarjosi tänään kovan vastuksen ja mitään ei ilmaiseksi saatu. Paljon tehtiin virheitä mistä kaveri rankaisi, mutta hatun nosto pojille, että hommia tehtiin loppuun asti ja usko omaan tekemiseen oli kova OLS:in sinnikkyydestä huolimatta", kommentoi Laaksonen toisen ottelun päätteeksi

Tilastot

Oilers NG02 - OLS 8-7 (3-2, 2-1, 3-4)

OLS - Oilers NG02 8-4 (2-2, 3-1, 3-1)

Oilers NG02 - OLS 4-3 ja.(1-1, 0-1, 2-1, 1-0) 

Joukkkueen päävalmentaja Sami Koskinen teki yhteenvedon otteluarjasta seuraavasti: "Ensimmäisessä pelissä pelattiin maltilla, koska joukkueen kunto oli arvoitus. Pelasimme hyvän pelin ja kaksi erävoittoa riitti 8-7 voittoon. OLS oli juuri niin hyvä kuin ajateltiinkin. Toisessa pelissä Oulussa oli ajatuksena pelata taas maltillisesti. Pelisuunnitelma toimikin ekan erän, mutta Sitten OLS vei ja me vikistiin.. 8-4 kuokkaan. Viimeiseen peliin lähdettiin taas maltilla. OLS vei ekaa erää ja pelin edetessä lisäsimme aktiivisuutta vastustajan päähän. Kolmannessa erässä ja jatko-ajalla se tuotti tulosta. 4-3 voitto. Upea usko omaan tekemiseen joukkueelta. Nyt tuntuu allekirjoittaneelta siltä, että Joukkue saattoi kasvaa yhden stepin henkisesti vahvemmaksi."

Lopuksi päävalmentaja Koskinen kehui vielä vastustajaa ja suuntasi katsetta tulevaisuuteen: "OLS vastustajana oli erittäin kova ja urheilullinen joukkue. Taidollisesti joukkue olisi kuulunut ehdottomasti SM-sarjaan. Tällä kertaan olimme maalin verran vastustajaa onnekkaampia. Kiitos OLS peleistä! Välierissä vastaan tulee viime vuoden tapaan TPS. Viime vuonna hävisimme kahdesti 7-6 lukemin ja  tällä kaudella 10-8 voitto ja 1-4 tappio. Vastustaja on vuonna kevätkaudella hävinnyt vain kaksi peliä, joten turkulaiset on todella kovassa kunnossa. Kuitenkin pelit pitää pelata ennen kuin finaalipaikka on jaettu..."

NG_maali_kuva_juhani_jarvenpaa.jpg

(Kuva: Juhani Järvenpää)

Tilastot

Kuvat (Juhani Järvenpää)

Oilers NGB - SPV 6-5 (2-1, 1-3, 3-1)

"Ensimmäinen erä meni niukasti Oilers komennossa Emil Kallion nopean avausmaalin siivittämänä. Vastustaja pyrki pelaamaan pitkiä pallollisia jaksoja omassa päässä ja vedättämällä luomaan tilaa kentälle onnistuen siinä kiitettävästi. Toinen erä meni selkeästi Peliveljille, öljypoikien öljyjalat jäivät öljykoppiin ja vastustaja taas oli luultavasti käynyt lainaamassa öljyjä koska tulivat todella liukkaalla jalalla, SPV vyöryi toistuvasti kohti Nemo Sipilän maalia ja viimeiseen erään mentäessä oli vastustaja siirtynyt tappioasemasta jo maalin johtoon. Kolmannen erän alkajaisiksi tilanne etuvaparista jo 3-5. Pojat eivät kuitenkaan olleet valmiita luovuttamaan ja aloittivat hillittömän takaa-ajon. SPV:n pelaajat pelasivat omissa erittäin tiivistä ja uhrautuvaa peliä päästäen vaivaiset viisitoista laukausta maalia kohti koko pelissä. Kaksi tärkeää laukausta perille kuitenkin onnistuttiin saamaan, ensin Jasse Tuunanen esitteli yhdistettyjä jalka- ja salibandypalloilijan taitojaan kantapääkuoletusta seuranneella kanttilaukauksella. Viljami Hanhisalo tasoitti ottelun saman tyylisellä puolen kentän mahtikantilla ilman ylimääräisiä höystöjä. Ottelun viimeisellä viitosella Eetu Manninen punnersi laidasta maalille ja vastustajan puolustaja joutui pitämään kiinni vasten sääntöjä ja Niko Laiti pääsi räppäsemään voittomaalin ylivoimalla. 6-5 kotivoitto oli ennen kaikkea hieno osoitus joukkueen periksiantamattomuudesta", kertasi ottelun kulkua päävalmentaja Aleksi Lammi.

Tilastot

SPV - Oilers NGB 2-5 (2-1, 0-1, 0-3) 

"Sunnuntaiksi joukkue matkasi Seinäjoelle, jossa odotti hämmentävän nälkäinen kotijoukkue. Ensimmäinen erä oli onneksi vain 2-1. Toisessa erässä Oilers pääsi paremmin peliin kiinni ja viimeiseen erään lähdettiin herkullisesta 2-2 tasatilanteesta. Kolmannessa erässä peli aukeni ja Oilersin passiivinen pallon siirtely muuttui aktiiviseksi vastaiskupeliksi ja tarvittavat maalit saatiin aikaiseksi, lopulta sarjan parhaalla (3-0) erävoitolla puolivälieräsarja Oilersille. Viimeisessä erässä nähtiin tutun näköistä, rentoa pelaamista, hyvää raastamista, peittopelaamista ja maalivahtipeliä unohtamatta", kommentoi ottelun kulkua valmentaja Henrik Johansson.

Päävalmentaja Lammi kokosi ottelusarjan yhteen ja avasi tulevaa viikkoa vielä seuraavasti: "Joukkueena kasvettiin sarjan edetessä ja toisen pelin kolmanteen erään painettiin sellainen esitys, ettei lopulta jäänyt paljon jossiteltavaa. Alkuviikko palautellaan ja fokus on käännetty tiukasti jo kohti tulevia välieriä, jossa kohdataan Urbans tai NST/Voima. Ilmapiiri joukkueessa on loistava ja hyvillä fiiliksin lähdetään parantamaan pelaamistamme kohti tulevia koitoksia. Nautitaan joka hetkestä ja päivä kerrallaan etiäpäin."

Tilastot

Seuraavat ottelut:

La 7.4 Oilers NG02 - TPS, Esport Arena kenttä 7 (välierä)

La 7.4 Oilers NGB - NST/Voima, Esport Arena kenttä 8 (välierä)

Su 8.4 Oilers NG03 - Classic, Esport Arena kenttä 8 (finaali)

Otteluiden tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan viikolla.

13.06.2018Esport Oilers etsii ohjaajia salibandykouluihin !
12.06.2018Salibandykoulu ja harrasteryhmien ilmoittautuminen avattu!
19.06.2018Öljymiesten harjoitusottelut
26.05.2018TIMANTTIKERHO - tyttöjen uusi salibandykoulu!
14.05.2018 15:00Oilers kiinnitti omat nuoret lupaukset - tältä näyttää Öljymiesten sopimustilanne
11.05.2018Seuran päätösjuhlassa palkittiin kauden parhaita!
07.05.2018Oilers Junior Games pelattiin viikonloppuna - Mukana fiilisvideo koko turnauksesta!
06.05.2018Oilers Junior Gamesin ensimmäisenä päivänä ratkottiin D- ja E-poikien voittajat!
02.05.2018 18:59Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta
30.04.2018Nuorimmilla tyttöjunioreilla vauhdikas salibandypäivä

Siirry arkistoon »