Öljypoikien uutiset: Jackpot!

09.01.2018

Öljypojat aloittivat kevätkauden vahvasti voittamalla kaikki pelatut ottelut. Ohessa valmentajien kommenttia menneistä väännöistä.

 

Oilers NGA 5 – 4 TPS (0-2, 0-1, 5-1)

Päävalmentaja Hannu Mattila kommentoi Espoossa pelattua trilleriä seuraavasti: ”Kevään ensimmäiseen peliin saatiin vieraita Turusta. Ensimmäinen erä oli tasaista pelaamista, jossa TPS onnistui hyödyntämään meidän pari selkeää virhettä ja pääsi erän aikana 0-2 johtoon. Meidän isoimpana ongelma oli uskallus pelata peliä ylöspäin ja lähdettiin aina rakentamaan hidasta hyökkäystä. Toinen erä meni aika lailla saman käsikirjoituksen pohjalta. TPS rankaisi kertaalleen ylivoimalla ja meillä hyökkäykset tyrehtyivät omaan pallon hieromiseen.

Kolmanteen erään saatiin sitten kaivettua esille uskallus lähteä hyökkäyksiin ja sitä kautta päästiin hyökkäämään ennen kuin TPS oli ehtinyt järjestäytyä puolustukseen. Reilussa kolmessa minuutissa päästiin jo maalin päähän ja kahdentoista minuutin kohdalla oltiin tasoissa. Pelin lopuksi saatiin järjestettyä kunnon trilleri. Ajassa 57:46 siirryttiin 4-3 johtoon, mutta TPS tasoitti pelin 10 sekuntia myöhemmin. TPS sai ajassa 59:39 vaparin ja otti aikalisän miettiäkseen kuvion sitä varten. Kuitenkin viimeisillä sekunneilla meiltä pääsi Remes läpiajoon ja sijoitti pallon maalin perukoille samaan aikaan kun summeri alkoi soida. Tuomarin käsi osoitti keskelle ja peli päättyi meille 5-4 voittoon.”

Oilersin onnistujat: Kahden ensimmäisen erän aikana Severi Hopsu teki maalilla muutamia isoja torjuntoja. Kolmannessa erässä Christian Remes nousi isoon rooliin 2+1 tehoilla viimeistellen myös voittomaalin.

Tilastot

 

Classic 6 – 12 Oilers NGB (2-3, 3-7, 1-2)

Oilers NGB 6 – 4 SPV (1-1, 4-1, 1-2)

B-pojat viettivät muutaman päivän Eerikkilän Urheiluopistolla FBA:n merkeissä. Samalla he pelasivat siellä kaksi runkosarjaottelua. Päävalmentaja Aleksi Lammi kommentoi tapahtumaa seuraavasti: ”FBA Leirin ensimmäisessä sm-sarja ottelussa vastaan asettui Classic. Ensimmäinen erä oli osaltamme melko koomaista tekemistä. Toisessa erässä päästiin paremmin pelille ja ennen kaikkea hyökkäyspäässä oltiin todella teräviä omissa maalipaikoissamme. Kolmas erä pelattiin ihan kelvollisesti kokoonpanoja pyöritellen ja näin kaksi arvokasta pinnaa takataskuun. Kokonaisuutena erityisesti pallottomaan pelaamiseen jäi paljon parannettavaa. Sen sijaan hyökkäyspäässä 12 tehtyä maalia oli hyvä suoritus.

Lauantain kärkikamppailussa SPV:tä vastaan nähtiin todella laadukas juniorisalibandyottelu. Ensimmäinen kymppi mentiin komennossamme, vaikka kaveri räppäsikin maalin heti pelin ensimmäisestä paikastaan. Erän lopulla kaveri pääsi paremmin pelille meidän luovuttua liian helposti kuulasta. Toinen erä kulki pitkälti komennossamme. Naulattiin neljä osumaa ja pallottomana pelattiin kypsästi ja fiksusti pitäen vihulainen poissa vaarallisimmilta maalipaikoilta. Kolmas erä kulki niin ikään pääosin pelisuunnitelmamme mukaan. Lopussa meille todella kyseenalainen viiden minuutin jäähy ja näin kaveri pääsi kaunistelemaan vielä loppunumeroita. Kokonaisuutena ottelu oli ylivoimaisesti koko kauden tasokkain sekä hieno tasonmittaus tämän hetken tilanteesta.

Heti uudenvuoden jälkeen pidetty leiripäivä Espoossa sekä Eerikkilän pelitapahtuma sujuivat meiltä positiivisissa merkeissä, ja tästä on hyvä jatkaa tiukkaa työntekoa kohti tulevia koitoksia. Töitä riittää, mutta koko ajan otetaan askeleita oikeaan suuntaan.”

Tilastot Classic

Tilastot SPV

 

Oilers NG02 12 – 5 Steelers (2-2, 4-2, 6-1)

”Vieraaksi saimme sarjan kärkijoukkueen Steelersin, joka tiedettiin vaaralliseksi joukkueeksi, joka taidolla osaa toimittaa palloa maalin eteen ja siitä verkon perukoille.

Eka erä oli meidän pallon hallintaa, mutta kuten usein ennenkin, maalien viimeistely ei onnistunut tälläkään kertaa niin kuin olisi haluttu ja kun vielä kaveri pääsi toimittamaan joitakin kertoja vaarallisesti pallon meidän maalin edustalle, pääsi kaveri tuuppaamaan niistä kaksi kertaa meidän maaliin, erätauolle lähdettiin 2-2 tilanteesta.

Toisen erän kaksi ensimmäistä minuuttia alkoi maali karkeloilla, meidän tehdessä kaksi ja kaveri yhden maalin. Pallon hallinta oli edelleen meillä mutta kun yli hyökkäsimme joitakin kertoja, pääsi kaveri vaarallisiin vasta hyökkäyksiin, joista he pääsivät tuikkaamaan pallon häkin perukoille. Toinen erä meille 4-2 ja erätauolle lähdettiin tilanteesta 6-4.

Kolmanteen erään lähdimme vahvalla alulla ja heti ensimmäisellä minuutilla siirryimme 7-4 johtoon ja kun siihen melkein heti perään Steelersin ykköshyökkääjä syyllistyi väkivaltaisuuteen (PR3) josta hänet palkittiin 5 + 20 minuuttisella, innostuivat pelurimme tehtailemaan kolme maalia 5 minuutin jäähyn aikana. Toi viisi minuuttinen oli pelin käänne kohta ja vielä kun joukkueen tärkein peluri oli saanut ulosajon, ei kaverilla ollut enää mitään toivoa päästä peliin mukaan.  Meidän pelurimme pääsivät pelaamaan ilman mitään painetta pelin loppuun asti, tehden vielä kaksi lisämaalia. Kolmas erä meille 6-1 ja koko ottelu 12-5.

Kaikki kolme ketjua pelasi hyvin läpi pelin ja maalivahtimme Torsti ”liimanäppi” Förbom pelasi huikean pelin torjuen 29 kertaa.

Sunnuntain lepäämme keräten voimia ja keskittyen tulevaan viikkoon jolloin pelaamme Eerikkilän urheiluopistossa kaksi SM peliä peräkkäisinä päivinä (torstai ja perjantai). Siellä saamme vastaan revanssia janoavan Steelersin  ja luunkovan TPS:n.” Tarinoi valmentaja Jucca Hellström.

Oilersin onnistujat: Maalivahtimme lisäksi onnistui ykköskenttä, joka oli todella liekeissä tehden 8 maalia. Lisäksi esille nostettava myös kolmosketjun Anton Ruotsalainen, sekä alakerrasta hienoja nousuja tehnyt Valtteri Korkkinen.

Tilastot

merikoski_Ng03.

Kuva: Merikoski SBT

 

 Merikoski SBT 5 – 7 Oilers NG03 (1-1, 1-5, 3-1)

”Nopeasti joululomien jälkeen pääsimme taas tositoimiin, kun loppiasviikonlopuksi asetimme lentokoneen nokan kohti Oulua. Edessä oli kauden ensimmäinen tuplapeli viikonloppu ja lohkon kärkikamppailut tiedossa vahvasti esiintyneitä Merikoskea ja OLS vastaan.

Lauantaina ensimmäinen erä Merikoskea vastaan oli ujoa ja huolimatonta peliä. Syötöt pomppivat ja pallon kanssa ei uskallettu pelata, hankala erä joka tasattiin 1-1. Toiseen erään painotimme rohkeutta pallolliseen peliin ja aktiivisempaa yleisilmettä. Pari nopeaa maalia erän alkuun rentoutti pelaamista ja otteemme parani erän edetessä. Tosin oli meillä hieman tuuriakin, sillä vastustaja kilautteli 4 kertaa maalipuita meidän päässä, kuitenkin erävoitto 1-5. Arvelimme että Merikoski tulee 3 erään kovaa, joten rohkeus pelata täytyy säilyttää. Noh 7 minuuttia pelattu ja vastustaja hiipinyt jo 2 maalin päähän tilanteeseen 4-6. Tässä kohtaa aikalisä ja muistutus pelureille mitä erätauolla sovittiin. Loppu olikin sitten tasaista vääntöä ja molemmat joukkueet onnistuivat vielä kerran, joten tärkeät pisteet meidän sarakkeeseen.” Kommentoi Oilers-valmentaja Jesse Nieminen.

Oilers onnistujat: Aaro Karilan (0+3) johtama kolmoskenttä onnistui kokonaisuudessaan hyvin. Lassi Viitanen 4+0 oli tehokkaalla pelipäällä viimeistellen toisessa pelissä putkeen hatullisen täyteen ja palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Maalissa Max Tavaila oli jälleen hyvä.

Tilastot

 

OLS 4 – 9 Oilers NG03 (1-3, 1-2, 2-4)

Valmentaja Nieminen kehui ansaitusti joukkuettaan sunnuntain ottelusta: ”OLS peliin piti parantaa peliä lauantaista joka osa-alueella, mikäli pisteitä haluttaisiin lisää. Ensimmäinen erä oli tarkkaa ja huolellista peliä kummaltakin joukkueelta. Olimme tehokkaampi kuin vastustaja ja siirryimme 0-3 johtoon mutta erän lopussa vastustaja sai vielä kavennettua tilanteeksi 1-3 hieman onnekkaalla pompulla. Toinen erä oli todella tasaväkistä vääntöä molemmilta joukkueilta, erä meille 1-2. Erätauolla tiedostettiin taas tilanne ja odotettiin OLS lyövän korkean karvauksen heti kolmannen erän alkuun. Näin tapahtui ja kun kolmatta erää oli pelattu 2:14 näytti tulostaulu tilannetta 4-5. Tässä kohdassa taas aikalisä ja muistutus, että ei saa passivoitua. Peli näytti palaavan takaisin raiteilleen ja 3:30 aikalisän jälkeen tulostaulun digitaalit näyttivät tilanteeksi 4-8, juniori salibandya parhaimmillaan. Pelin lopussa vastustaja yritti vielä ilman maalivahtia tulla mukaan peliin mutta pääsimme iskemään loppunumero 4-9 tyhjään maaliin.”

Oilers onnistujat: NG03:n puolustuspeli oli tähän asti kauden parasta, josta kiitos kuuluu koko joukkueelle. Erikoismaininta menee Alpo Lassilalle, joka laukoi ensimmäisen maalinsa SM-sarjassa.

Tilastot

 

Seuraavat ottelut:

11.1. klo 19:30 Steelers – Oilers NG02, Eerikkilän urheiluopisto

12.1. klo 19:00 Oilers NG02 – TPS, Eerikkilän urheiluopisto

13.1. klo 18:00 Oilers NGA – Steelers, Tapiolan Urheiluhalli

14.1. klo 13:00 Oilers NGB – Happee, Tapiolan Urheiluhalli

15.1. klo 19:00 Rangers – Oilers NGA, Kirkkonummen väestönsuoja

29.06.2018Öljymiehet ja Unihoc yhteistyöhön
13.06.2018Esport Oilers etsii ohjaajia salibandykouluihin !
12.06.2018Salibandykoulu ja harrasteryhmien ilmoittautuminen avattu!
19.06.2018Öljymiesten harjoitusottelut
26.05.2018TIMANTTIKERHO - tyttöjen uusi salibandykoulu!
14.05.2018 15:00Oilers kiinnitti omat nuoret lupaukset - tältä näyttää Öljymiesten sopimustilanne
11.05.2018Seuran päätösjuhlassa palkittiin kauden parhaita!
07.05.2018Oilers Junior Games pelattiin viikonloppuna - Mukana fiilisvideo koko turnauksesta!
06.05.2018Oilers Junior Gamesin ensimmäisenä päivänä ratkottiin D- ja E-poikien voittajat!
02.05.2018 18:59Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Siirry arkistoon »