18
JOU
17.00
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, F-liigan runkosarja

Classic - Oilers   5 - 6 VL

Ideapark Bläk Boks

​Oilers voitti Classicin vuoden viimeisessä ottelussa rangaistuslaukauksilla!

Viimeksi Oilers on voittanut Classicin vierasottelussa huhtikuussa 2011



Classic vs. Oilers 5-6 RL (3-1, 1-3, 1-1, 0-0, 2-4)

Tilastot
Maalikooste


Öljymiesten vuoden viimeinen ottelu viime kevään finaalivastustajaa vastaan alkoi ikävissä merkeissä, sillä viime keväänä Öljylle harmaita hiuksia aiheuttanut Sami Johansson vei Classicin johtoon ottelun kolmannella peliminuutilla, ja yhdeksän minuutin jälkeen MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Ville Lastikka onnistui tuplaamaan isäntien johdon. Oilersille avautui loistava mahdollisuus päästä peliin mukaan, kun Classicin Jussi Pihalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus estämisestä.

Ylivoima tuottikin tulosta, kun Tuomas Iiskola ampui suoraan Justus Kainulaisen syötöstä pallon ohi Classicin maalilla olleen Oskar Sillanpään. Classic vastasi kuitenkin palaamalla kahden maalin johtoon Matias Vaajalan osuttua. Ensimmäiselle erätauolle paineltiinkin Classicin 3-1 johtoasemassa.

Toisen erän viidennellä peliminuutilla kuilu syveni, kun isäntien Alpo Laitila vei sinipaidat jo kolmen maalin karkumatkalle. Vahvasti perjantain derbyottelussa Indiansia vastaan pelannut Heikki Iiskola valoi kuitenkin uskoa takaa-ajoon iskemällä kavennusosuman kahta minuuttia myöhemmin. Toisen erän lähestyessä loppuaan Oilers nousi maalin päähän Eino Pesun kauden ensimmäisellä osumalla, ja mahdollisuus tasoitukseen syntyi Classicin Mikko Leikkasen saatua rangaistuksen jatkuvasta väärästä pelitavasta.

Classic ryntäsi nopeaan hyökkäykseen, mutta Oilers onnistui riistämään pallon, ja hyökkäämään hajallaan ollutta Classicin alivoimanelikkoa vastaan. Hienon syöttörallin päätteeksi Tuomas Iiskola syötti vielä takatolpalle juosseelle Justus Kainulaiselle, joka sai rauhassa putata pallon Classicin nuottaan. Oilersin huikean kolmen maalin erän myötä ottelun toiselle erätauolle edettiin kutkuttavassa 4-4 tasatilanteessa.

Sadan prosentin tehokkuudella operoinut Oilersin ylivoima sai mahdollisuuden iskeä kolmannen kerran, kun kolmannen erän puolivälissä Classicin Nico Salolle tuomittiin rangaistus protestoinnista. Classicin aktiivinen alivoima onnistui kuitenkin alivoimamaalin iskemisessä, kun Ville Lastikka viimeisteli illan toisensa Oskari Heikkilän syötöstä. Johtoasema ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Tuomas Iiskola toi pelin jälleen tasoihin tinttaamalla illan toisensa.

Hiekan valuttua tyhjiin varsinaisen peliajan tiimalasista oli edesssä viiden minuutin jatkoaika. Vauhdikas viiden minuutin lisäperiodi ei kuitenkaan ratkaisua tuottanut, joten edessä oli ottelun ratkaiseminen rangaistuslaukauskilpailussa.

Rangaistuslaukauskilpailun aloittanut Classicin Jussi Piha ei onnistunut ohittamaan Joonas Kaltiaista, mutta Tuomas Iiskola onnistui. Classicin toisen ampujan Sami Johanssonin epäonnistuttua, oli Oilersilla mahdollisuus lisätä painetta onnistumalla. Oilersin Heikki Iiskolan onnistuttua asettui Ville Lastikka aloittamaan kolmatta kierrosta. Lastikan veto upposi maaliin, mutta samoin onnistui Markus Markkola.

Neljännellä kierroksella Nico Salon epäonnistuminen olisi merkinnyt Oilersin voittoa, mutta Classic-kapteeni onnistui upottamaan pallon ohi Kaltiaisen. Oilersin neljännellä ampujalla Justus Kainulaisella oli mahdollisuus ratkaista ottelu, ja MM-kisojen sensaatiopelaaja onnistuikin ampumalla pallon ohi Sillanpään.

Oilersin voitto rangaistuslaukauskilpailussa tarkoitti sitä, että kaksi sarjapistettä lähtivät espoolaisten mukaan isäntien tyytyessä yhteen. Samalla Oilers päätti vuoden 2021 otteluidensa osalta todella pitkän putken katkaisemisella, sillä edellisen kerran Oilers on voittanut Classicin vieraissa vuonna 2011.

Oilersin illan tehokkain pelaaja Tuomas Iiskola kommentoi ottelua; ”Molemmat joukkueet onnistuivat puolustamaan aika tarkasti koko pelin ajan, ja maalipaikoille oli vaikeaa päästä. Maalipaikoiltaan ottelu oli aika tasainen. Lopulta onnistuttiin viemään rankkarit Joonas Kaltiaisen hyvän suorituksen ja vetäjien tehokkuuden ansiosta”

”Sinänsä tämä oli voitto muiden joukossa, mutta toisaalta Classicin voittaminen luo uskoa, että voimme hyvin haastaa heidät keväällä pudotuspeleissä. Oli hyvä saada pitkä tappioputki heitä vastaan poikki, ja hakea tärkeät pisteet mukaan!”

Seuraavaksi Oilersin joukkue siirtyy viettämään omatoimista harjoitusjaksoa, mutta seuraava F-liigaottelu koittaa jo sunnuntaina 2.1. kun Oilers matkaa Tikkurilaan kohtaamaan Tiikerit kello 17.00 alkavassa paikalliskamppailussa!



Tilastot
Classic

5 - 6 VL

3 - 11 - 31 - 10 - 00 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo