8
SYY
18.30
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, Harjoitusottelut

EräViikingit - Oilers   3 - 5

Mosahalli

Oilersin harjoitusottelut päättyivät voittoon EräViikingeistä!

Mosahallilla pelattu mittelö päättyi Öljymiesten 5–3 voittoon


Oilers lähti otteluun normaalista poikkeavalla kokoonpanolla, sillä sivussa olivat mm. Rasmus Kainulainen, Markus Markkola, Tuomas Iiskola, Heikki Iiskola, Alexander Nyman, ja Miko Summanen. Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kommentoi ottelun lähtökohtia; ”Meidän nuoret jätkämme ovat esiintyneet todella ennakkoluulottomasti harjoituskaudella, joten halusimme tänään katsoa missä heidän osaltamme mennään. Pohdimme vielä tulevan sarjakauden rooleja kaikkien pelaajien osalta, kuten millä paikoilla ketäkin voidaan peluuttaa.”

Illan ottelussa Oilers onnistui ottamaan tahtipuikon kouraansa viidennellä peliminuutilla, kun Kristian Lamminen ryntäsi pitkin oikeaa kaistaa ja pääsi murtautumaan vedolle. Rivakka rannelaukaus suoraan juoksusta vasempaan alanurkkaan yllätti ErVi:n maalilla olleen Nemo Sipilän, ja näin Oilers siirtyi 1-0 johtoon. Kolmea minuuttia myöhemmin EräViikingit onnistuivat kuitenkin tasoittamaan ottelun Juho Niinikosken maalilla, ja viittä minuuttia myöhemmin isännät siirtyivät johtoon Ossi Jalosen osumalla.

Oilers nousi kuitenkin rinnalle viidennellätoista peliminuutilla, kun Jesperi Lindfors toimitti pallon maalilla odotelleelle Justus Mustoselle, joka ohjasi pallon pussukkaan tuoden Oilersin jälleen tasoihin. Erän loppuminuuteilla Oilers hyödynsi vapaalyönnin kulmasta Matias Juurannon pienestä kulmasta ampumalla häikäisevällä rannelaukauksella, joka vei Oilersin jälleen johtoon. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Oilersin johtaessa lukemin 3-2.

Maalitahti hiipui toisessa erässä, sillä molempien joukkueiden hyvistä tekopaikoista huolimatta ainoastaan Oilersin Kristian Lamminen onnistui maalinteossa. Matias Veikkolan antama läpisyöttö keskustaan tavoitti Lammisen, joka kääntyi nopeasti maalintekoon vieden Oilersin kahden maalin karkumatkalle.

Ottelun kolmannessa erässä Oilers onnistui pitämään kahden maalin johdostaan kiinni huolimatta EräViikinkien hyvistä tekopaikoista. Johto syveni Kristian Lammisen kolmannella osumalla, joka oli kuin toisinto ensimmäisestä. Tälläkin kertaa suoraan juoksusta ammuttu veto vasempaan nurkkaan yllätti Sipilän, ja näin Oilers siirtyi 5-2 johtoon. EräViikingit yrittivät nousta taistelemaan ottelun voitosta, mutta Oilersin puolustus viimeisenä lukkonaan maalivahti Joonas Kaltiainen onnistuivat pitämään EräViikingit suhteellisen aisoissa. Isännät onnistuivat kuitenkin kaventamaan vielä kertaalleen Juho Niinikosken toisella osumalla, mutta ajassa 19:48 syntynyt 3-5 kavennusosuma syntyi ErVin kannalta liian myöhään. Näin Oilers voitti ottelun, ja paketoi samalla harjoitusotteluidensa sarjan.

Luukkonen kommentoi ottelua; ”Tietoisesti peluutettiin eri paikoilla pelaajia nähdäksemme miten pelaajat suoriutuvat eri rooleista, sillä yleispelaajalle on aina tarvetta. Esimerkiksi nuorta Olli Jokelaa puntaroitiin hänen aloittaessa puolustajan paikalta, ja sitten kesken pelin siirrettiin laiturin tontille. Olli suoriutui hienosti nuorelle pelaajalle haastavasta roolista.”­

”Ottelusta jäi sellainen olo, että onnistuimme aika levällä rintamalla. Jokainen viisikko onnistui luomaan hyviä maalintekotilanteita. Puolustuksessa taas nähtiin meidän oman pään yhteistyön ja pelinluvun virheitä, taustoille unohdettiin äijiä ja lapoja vapaaksi. Kokonaisuudessaan ErVi asetti meille tänään korkean vaatimustason fyysisellä kamppailulla, ja pelissä oli tänään hyvä intensiteetti. Ottelu oli hyvä mittari meidän nuorille pelaajillemme, ja on ilahduttavaa nähdä miten nuoriso-osasto on mennyt todella paljon eteenpäin harjoituskauden aikana.”

”Yksilöistä erityisesti erottuivat Joonas Kaltiainen oikein hyvällä ja varmaotteisella pelillään. Kristian Lamminen on taas pelannut hyvin harjoituspeleissä, ja hänellä on ollut hyviä maalintekoyrityksiä. Tänään ”Kissu” onnistui useaan otteeseen, mikä on varmasti hyvä lähtökohta ja buusti itseluottamukselle ennen kauden alkua.”

Kristian Lamminen kuvaili itse onnistunutta otteluaan; ”Lentokelin siemenet kylvettiin eilen päivällä ja sen avulla oli hyvä rentous ja tekemisen meininki! Eilen nähtiin vauhdikas ja fyysinen ottelu, jossa molempiin suuntiin mentiin hyvällä sykkeellä. Saatiin harjoiteltua myös kääntöpelaamista ja niissä onnistuttiin ajoittain. Puolustussuuntaan pelaaminen oli tänään positiivista. Pidettiin kaverin paikat aika minimissä ja tehtiin hyvin hommia alhaalla. Kaltsi otti myös pari kovaa torjuntaa!”

Harjoitusotteluiden päätyttyä Oilersin seuraava ottelu on samalla F-liigakauden 2021-22 ensimmäinen koitos espoolaisille. 19.9. pelattavassa kamppailussa Oilers matkaa Turkuun kohtaamaan viime kevään välierävastustaja TPS:n kello 17.00 alkavassa ottelussa.



Tilastot
EräViikingit

3 - 5

2 - 30 - 11 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo